Verkkouutiset

Sanna Lauslahti: Suomi tarvitsee robottistrategian

Automatisaatio ja robotisaatio ovat Suomelle mahdollisuus saada tuotantoa ja työpaikkoja takaisin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Uuden ajan robotit tekevät tuotannosta entistä kilpailukykyisempää, joustavampaa, tehokkaampaa ja ympäristöystävällisempää. Tästä tuoreimpana esimerkkinä Mercedes-Benzin GLC-mallin valmistamisen aloitus Uudenkaupungin autotehtaalla, jossa on käytössä teollisuusrobotteja, toteaa kansanedustaja Sanna Lauslahti (kok.).

Hänen mukaansa Suomi ei ole tarttunut riittävän vahvalla otteella robotisaation ja automatisaation edistämiseen.

– Tähän on tultava muutos, koska robotit ja automatisaatio tulevat muuttamaan radikaalisti työelämää seuraavien vuosien aikana. Ne vievät historiaan vanhoja ammatteja, mutta samalla tuovat uusia työpaikkoja, jos osaamme tarttua tilaisuuteen, Lauslahti sanoo tiedotteessaan.

Hän huomauttaa, että robotiikan hyödyntämistä voidaan tehdä myös palveluissa, jossa tavoitteena täytyy olla helpottaa ihmisten arkea ja arjesta selviytymistä.

– Palvelu- ja hoivasektorilla robotit vapauttavat aikaa inhimilliselle hoivalle ja palvelulle sekä mahdollistavat kotona asumisen, sanoo Lauslahti.

Hänen mukaansa ei ole aikaa odottaa.

– Suomelle on saatava robottistrategia. Strategia ei voi olla vain nippupaperia, vaan elävä toimeenpaneva prosessi. Strategiassa on tunnistettava samalla myös alueet, joilla julkinen sektori voi toimia uuden teknologian tulon mahdollistajana, vaatii Lauslahti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)