Tukes testautti 15 sähkösavukepakkausta ja testausten perusteella kymmenen tuotetta poistettiin markkinoilta. Näistä neljässä tapauksessa maahantuoja velvoitettiin keräämään tuotteet pois kuluttajilta.
Testeissä tutkittiin sähköturvallisuuden lisäksi kiellettyjen vaarallisten aineiden käyttöä sekä latureissa, savukeosissa että tuotteiden akuissa. Kolmessa tuotteessa oli lyijyä, jonka käyttö on kiellettyä sähkö- ja elektroniikkalaitteissa.
Tukes hankki sähkösavukepakkauksia testaukseen myymälöistä ja verkkokaupoista.
– Päätimme testata sähkösavukkeiden vaatimustenmukaisuutta, koska ne ovat herättäneet paljon keskustelua julkisuudessa sekä Suomessa että muualla Euroopassa. Vastaavia testejä tehneiden eurooppalaisten kollegoiden huonot tulokset toistuivat Suomessakin ja puutteita löytyi paljon, kertoo ylitarkastaja Sami Karisola Tukesista.
Testatuista 15 savukepakkauksesta vain kolme oli vaatimustenmukaisia ja kahdessa oli vain lieviä, merkintöihin liittyviä puutteita.
– Tulos vahvistaa Tukesin käsitystä siitä, että latauslaitteissa on yleensäkin paljon turvallisuuspuutteita. Viime vuonna testautettiin 112 kuluttajaelektroniikan lataukseen tai sähkönsyöttöön tarkoitettua verkkolaitetta, joista joka kolmannen myyntiä jouduttiin rajoittamaan turvallisuuspuutteiden vuoksi, Sami Karisola kertoo.