Jarmo Limnéllin kokoama viisasten kerho on kuin Nooan arkki, ehdotuksia satelee joka puolelta monenlaisten kokemusten tukemana. Yksi yhteinen piirre kirjoittajilla on: heillä on ilmiselvä tarve edistää Suomen nykyistä olotilaa, luoda edellytyksiä parempaan.
Limnéll on keskustelun keräilijäksi mielenkiintoinen harvinaisuus. Hän on kyberturvallisuuden professori, sotatieteiden tohtori, valtiotieteiden maisteri ja upseeri. Hänen kokoamallaan kaartilla on rakentava lähtökohta, osin kriittisistä näkökulmistaan huolimatta näillä valituilla on enemmän halua rakentaa kuin kerätä irtopisteitä vaikkapa nykyisen hallituksen totaalisella parjaamisella.
Taloustieteilijä Sixten Korkmanin ajattelun lähtökohta nojaa käsitykseen, että ”suomalaisessa keskustelussa radikaalit näkemykset eivät osu naulan kantaan. Suomi on hyvä maa, joka ei vallankumousta kaipaa – korjauksia kylläkin. Pulmana on löytää oikea tasapaino ristiriitaisten vaatimusten kesken”.
Kaiken perustaksi Korkman siteeraa presidentti Mauno Koivistoa, tämän esitellessä Venäjän ideaa (2001) käsittelevää kirjaansa. Häneltä kysyttiin, mikä on Suomen idea. Vastaus oli koivistomaisuudessaan yhtä selkeä kuin arvoituksellinen: ”Suomen idea on säilyminen hengissä”.
Kirjan suuri kysymys kuuluu: miten Suomi selviää ja nousee taas menestyjien joukkoon. Vaikka talousongelmamme ovat suuresti yleisistä, maailmantalouden suhdanteista riippuvaisia, voimme itsekin auttaa tilaamme.
Paljon nähnyt ex-suurlähettiläs Jaakko Iloniemi kertaa maantieteellisen asemamme kylmät faktat. Kuin sen tueksi hän muistaa mainita yleistä kauhua ja ivaa herättäneen puolustusministeri Jyri Häkämiehen lausunnon maaliskuussa 2007 Washingtonissa. Kysyttäessä Suomen turvallisuushaasteista hän vastasi: Venäjä, Venäjä ja Venäjä. Elettiin lähestyvän demarijohtoisen ulkopolitiikkamme liturgian latistumista.
Häkämies osui oikeaan.
Kuinka selvitä kansallisen itseinhomme orgioista?
Koska itse en lukeudu kirjaan ylennettyjen viisaiden joukkoon, tässä oma väittämäni. Lähtökohta henkisen ryhdin ja valoisuuden saavuttamiseksi on päästä vähemmälle jatkuvasta purnaamisesta, kauhumaalailusta ja toivottomuudella populoivista kriitikoista.
Tällä hetkellä Suomi elää liki yhdysvaltalaisessa olotilassa: kaksipuoluejärjestelmässä. On hallitus ja hallituspuolueet sekä niitä vastassa kovaa metakkaa pitävä oppositio.
Usea kirjoittaja kiinnittää huomiota siihen, että teki hallitus mitä tahansa, se on aina väärässä. Nykyinen hallituksemme on väärässä niissäkin samoissa asioissa, joita oppositio tavoitteli oman vallassaolonsa aikoina. Myös suomalaisuutemme asetetaan kyseenalaiseksi. Me olemme ”tyypillisesti” sitä ja tätä.
On vaikeata olla positiivinen, kun valtamedia suosii rajuin sanakääntein Suomea pilkkaavia. Suomen tunnelmaan ja omiin kokemuksiin tyytymätön maahanmuuttanut ja maastamme poismuuttanut saa pari sivua mahtilehdestämme tilaa. Jos olet vihamielinen Finlandia-voittaja, palkinto on sama. Hauku meidät autisteiksi, niin myyntimäärät paisuvat.
Pilkkaa ja kiroa kristinuskoa, niin saat moitteiden sijaan julkisuuspalkinnon. Koululaulua on vältettävä, koska siinä mainitaan sana Jumala.
Professori Alf Rehn lähtee kaiken pohjalla olevasta. Hän vertailee.
Ronald Reagan maalaili Yhdysvaltoja Raamattu-lähtöisesti: ”a shining city upon a hill”. Ruotsi on Folkshemmet, Suomi on runollinen ennen kaikkea vähätellessä itseään: on Suomi köyhä, siksi jää. Suomessa ”aika hyvä” puetaan muotoon ”ei paskempi”, tai ”kyllä tätä ennemmin syö kuin selkäänsä ottaa”. Alf Rehnin mukaan:
”Mitä siis tarvitsemme, on eräänlainen traumaan tarttuminen. Me emme voi rajoittaa Suomea sarjaan yksinkertaisia toteamuksia, niin hyviä ajattelun turvariepuja kuin nämä ovatkin… tämä katajainen kansa taipuu muttei taitu, on kateellinen ja silti juhlistaa muiden suomalaisten pieniäkin menestyksiä, sanoo vihaavansa virkavaltaa ja silti vimmatusti vahtii säännösten seuraamista”.
Keitä me olemme?
Kirja hehkuttaa onnistujia antamalla sijaa heidän kokemuksilleen. Omassa työssään ilon hetkiä kokeneet eivät ole niitä, jotka osoittelevat vihollisia ja selittävät muut edessään olleiksi syypäiksi.
Psykoterapeutti Maaret Kallio toteaa, että Suomi syntyy lauman sisäisistä suhteista.
Outoja maailmanmatkoja tehnyt Riku Rantala varoittaa: sisäänpäin kääntyminen olisi Suomen loppu ja manailee:
”Vitsissä suomalainen ei maailmalla norsun nähdessään mieti, miten voisi hyödyntää eläintä juhtana (saksalainen), ravintona (japanilainen) tai kauppatavarana (amerikkalainen). Ei suomalainen miettii, mitähän elefantti hänestä ajattelee”. Rantala itse ei paljon piittaa, mitä maailmalla kuljeskellessaan Suomi joillekin merkitsee. Maastamme tiedetään ja halutaan tietää yhtä vähän kuin me Pitcairnista.
Kohdatessamme muita ihmisiä on hyvä tuumailla Esa Saarisen tapaan (Maaret Kallion siteeraamana): ”Mitä tulee paikalle, kun sinä tulet paikalle”? Eli sittenkin juuri päinvastoin kuin Riku Rantala totesi.
Jokainen meistä on oman onnensa seppä töitä tehdessämme ja etsiessämme omalle olemassaolollemme menestymisen avaimia. Kyse on osaamisestamme ja juuri siitä, mitä meistä ajatellaan, herääkö kiinnostus.
Kaikkien yrittäjien – tuotteittensa, palvelujensa ja itsensä myymisen – taustalla on myös oppimisen ja osaamisen lisäksi jotakin: mistä meidät on tehty ihmisinä, mistä oma suomalainen maailmamme on peräisin.
Taidefilosofian tohtori ja kirjallisuustieteen maisteri Liisa Väisänen avaa lukijalle monille suomalaisille rakkaat abstraktit substanssit: kansalliset symbolimme ennen ja nyt, Suomen leijonasta aina kieloon ja koivuun.
Kaiken maallisen menestysohjeistuksen rinnalla Väisänen avaakin, mistä meidät on alun perin tehty. Mihin me olemme uskoneet ja mihin meidän tulisi ehkä yhä – edes pienesti – tukeutua. Vihreät paasaavat luonnon tuhosta, mutta luonnosta ja ympäristöstä stadissa asuvina he eivät ymmärrä yhtään mitään. Katsokaa vaikka miten nyt vihreiden valtaan päästyä Helsinkiä tuhotaan: rantamaisemat peitetään kivilouheella, keskuspuistoa pilkotaan.
Silti Suomi pursuaa eri kylien, kaupunkien ja maakuntien luontotunnuksia. Väisänen lopettaa: ”Symboleissamme on menestyksemme avaimet. Symboleissa on tulevaisuutemme”.
Muistaa täytyy, että meille tärkeiden kuvien kunnioittamisessa on avaimet parempiin tekoihin.
Jarno Limnéll (toim.): Suomen idea. Docendo 2016.
Kirjoittaja: MARKKU JOKIPII.
