Verkkouutiset

Sote-järjestöt: Eduskunnalla olisi ollut kaikki edellytykset tehdä päätös

Perustuslakivaliokunnan torstainen lausunto, joka ainakin väliaikaisesti kaataa sote-uudistuksen, on pettymys alan järjestöille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Uudistuksen jatkaminen olisi ollut tarpeellista kansalaisten peruspalveluiden turvaamisen kannalta.

– Uudistuksen siirtyminen vaalien jälkeiseen aikaan on paha takaisku. Uudistusta on valmisteltu jo useita vuosia ja kaikkia osapuolia, myös kuntia, on kuultu useaan otteeseen. Eduskunnalla olisi ollut kaikki edellytykset tehdä asiasta päätös, sanoo sosiaali- ja terveysjärjestöjen kattojärjestön SOSTE:n pääsihteeri Vertti Kiukas.

Kiukas toteaa, ettei tämänkaltaista yhteiskunnallista uudistusta voi suunnitella etukäteen viimeistä pilkkua myöten.

– On pakko hyväksyä se, että osa ongelmista ratkotaan myöhemmin, hän sanoo tiedotteessaan.

Kiukas muistuttaa, että palveluiden alueelliset laatuerot Suomessa kasvavat koko ajan.

– Kuntien sote-palveluihin käyttämät rahamäärät vaihtelevat jo nyt erittäin voimakkaasti. On ihmeellistä, että perustuslakivaliokunta ei juuri lainkaan tunnu pohtivan perustuslain takaamaa oikeutta yhdenvertaisiin sote-palveluihin, Kiukas moittii.

Perustuslakivaliokunta arvioi torstaina, ettei sosiaali- ja terveysvaliokunnan uusinkaan esitys ratkaissut kuntien autonomiaa koskevia ongelmia.

Lue myös: Sote-laki kaatui uudelleen perustuslakivaliokunnassa

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)