Lääkäriliiton politiikkatoimialan johtajan Heikki Pärnäsen mukaan sellainen yhtälö ei toimi, jossa sosiaali- ja terveyskeskuksella on laaja vastuu palveluista, mutta pieni listautuneiden asiakkaiden määrä.
– Jos lähdetään määrittämään valtavia palvelukokonaisuuksia, kuten perustason palvelut kokonaisuudessaan, sinne tulee vain hyvin isoja toimijoita mukaan, Pärnänen sanoo.
Verkkouutiset kertoi maanantaina, että Suomen valinnanvapausmallia ollaan kehittämässä väestövastuisen sosiaali- ja terveyskeskuksen suuntaan. Kansalainen ilmoittautuisi haluamansa julkisen tai yksityisen sosiaali- ja terveyskeskuksen asiakkaaksi, ja keskus kantaisi kokonaisvastuun hänen hoidostaan.
Lääkäriliiton Pärnäsen mielestä professori Mats Brommelsin työryhmän maaliskuisista valinnanvapausmalleista yksikään ei ollut hyvä. Väestövastuista sosiaali- ja terveyskeskusmallia Pärnänen pitää vinoutuneena. Sosiaali- ja terveyskeskukseen ei tulisi terveydenhuollon puolelta kuin yleislääkärin ja terveydenhoitajan vastaanotto ja kaikki muut palvelut olivat sosiaalihuollon puolelta, kuten sosiaalityö, päihdetyö ja mielenterveystyö.
– Siellä ei ollut mitään ennaltaehkäisevän terveydenhuollon tehtäviä. Ei kouluterveydenhuoltoa, ei neuvolaa, ei opiskelijaterveydenhuoltoa, ei työterveyshuoltoa. Näitä ei voi ainakaan kaikilta osin erottaa hoitavista ja korjaavista palveluista, Pärnänen painottaa.
Yhdelle tuottajalle kymmeniätuhansia asiakkaita
Suunnitelmissa on, että sosiaali- ja terveyskeskukselle maksettaisiin hyvinvointi- ja terveysriskin kantamisesta. Pärnänen sanoo olevansa erityisen huolissaan siitä, että jos hyvinvointi- ja terveysriskin kantamisella tarkoitetaan riskiä kaikista väestöön kohdistuvista sosiaali- ja terveydenhuollon menoista erikoissairaanhoito mukaan lukien.
Terveydenhuollossa riski tulee kalliin ja vaikeasti ennakoitavissa olevan erikoissairaanhoidon kustannusten satunnaisvaihtelusta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viime vaalikaudella tekemien laskelmien mukaan listautuneen väestön pitää olla vähintään kymmeniätuhansia, jotta tuottajat olisivat kykeneviä kantamaan riskin. Nykyiset kunnat ovat liian pieniä kantamaan riskin.
– Jos näin kerran ajatellaan, nyt oltaisiin tekemässä järjestelmää, joka edellyttää, että yhdelle toimijalle listautuisi kymmeniätuhansia asiakkaita. Sekös on nyt sitä hallituksen tavoittelemaa pk-yritysten ja uusien alalle tulijoiden suosimista. Minun mielestäni ei ainakaan, Pärnänen toteaa.
Pärnäsen mielestä kokonaisriski ei voi tarkoittaa pelkkää perusterveydenhuoltoa, sillä muutoin tuottajan olisi mahdollista ohjata kulut toisen tuottajan kannettavaksi.
Pärnänen hämmästelee sellaisia suunnitelmia, joissa sosiaali- ja terveyskeskus voisi käyttää alihankkijoina ammatinharjoittajia ja pieniä yrityksiä tai antaa asiakkaalle palvelusetelin, jolloin asiakas voi mennä haluamalleen palvelutuottajalle. Hän ei myöskään kannata Suomen yrittäjien ehdottamaa samankaltaista sote-mallia.
– Se, joka ottaa muodollisesti vastuun ja kuittaa rahat, ei kuitenkaan kanna riskiä, vaan yrittää ulkoistaa riskin ammatinharjoittajalle. Se on aivan hullu ajatus, Pärnänen sanoo.
Hän näkee, että esimerkiksi erikoissairaanhoidon poliklinikkapalveluissa voidaan käyttää alihankkijoita, mutta ei peruspalvelujen tuottamisessa.
Palvelukokonaisuuksia eri ikäryhmille
Pärnäsen mielestä nykyisistä suunnitelmista poiketen sosiaali- ja terveydenhuoltoa pitäisi uudistaa tarkoituksenmukaisina palvelukokonaisuuksina, ei yhtenä pakettina vauvasta vaariin, jos mukaan halutaan saada myös pieniä ja keskisuuria tuottajia.
Suomeen on jo syntynyt hyvin erilaisia palveluja eri väestöryhmille. Lapset hoidetaan neuvoloissa ja yksityisillä lääkäriasemilla, opiskelijat opiskelijaterveydenhuollossa, työssäkäyvät pääasiassa yksityisessä työterveydenhuollossa ja vanhukset julkisissa terveyskeskuksissa.
– En sano, että tämä on hyvä malli, mutta se pakottaa miettimään, onko tämä syntynyt tarkoituksenmukaisuusperusteella, jollain logiikalla. Ainakin väestöryhmien palvelutarpeet ovat erilaisia.
Hänen mielestään pitäisi miettiä, voitaisiinko olemassa olevia organisaatioita ja henkilöstön osaamista hyödyntää sen sijaan, että ensin pannaan kaikki murskaksi ja sitten rakennetaan raunioille.
– Tarkoituksenmukaista voisi olla perusterveydenhuollon pirstominen eri ikäryhmien palvelukokonaisuuksiksi.
Pärnänen hahmottelee, että halukkaat tuottajat voisivat ilmoittautua esimerkiksi opiskelijaterveydenhuollon tai useammankin palvelukokonaisuuden tuottajiksi.
Ammatinharjoittajamalli haudattiin 70-luvulla
Pärnänen ajattelee itse, ettei ammatinharjoittajamalliin palaaminen ole enää realistista Suomessa.
– Suomessa ammatinharjoittajamalli on unohtunut jo vuonna 1972, kun perustettiin terveyskeskusjärjestelmä.
Sen sijaan hän näkee, että Suomeen voisi syntyä pienehköjäkin yrityksiä, joissa työskentelisi esimerkiksi 5–6 lääkäriä. Näiden lisäksi terveyden- ja sairaanhoitajia voisi olla esimerkiksi kymmenen ja muutama toimistohenkilö.
Oman henkilöstön lisäksi yritys voisi hankkia perusterveydenhuoltoa tukevia erikoissairaanhoidon poliklinikkapalveluja ammatinharjoittajilta, kuten esimerkiksi silmälääkäreiltä, korvalääkäreiltä ja gynekologeilta.
