Verkkouutiset

Valtiovarainministeri kertoi eduskunnalle: Alv-helpotus valmistelussa

Arvonlisäverosta vapautuksen alarajan nostoa valmistellaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Autto kysyi eduskunnan kyselytunnilla uusien työpaikkojen luomisesta pieniin ja keskisuuriin yrityksiin.

– Kokoomus on iloinen Sdp:n tämänpäiväisestä ulostulosta, että puolue olisi viimeinkin valmis korottamaan arvonlisäveron alarajaa. Kysynkin valtiovarainministeri Rinteeltä, voitaisiinko arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa ja alv-huojennuksen ylärajaa nostaa jo tämän hallituksen toimesta, Heikki Autto sanoi ja kehotti ripeyteen.

Valtiovarainministeri ja Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne vastasi, että kansallisessa lainsäädäntövallassa on 8 500 euron nostaminen 10 000 euroon.

– Tämä on valmistelussa tällä hetkellä, että tämä voitaisiin toteuttaa, Antti Rinne sanoi.

Rinteen mukaan siitä ylöspäin päätökset vaativat eurooppalaista hyväksyntää ”ja se voi olla että tämän hallituksen aikana ei enää tätä kyetä tekemään”.

– Minusta kannattaa hyöty-kustannussuhde myös miettiä näissä. Jos esimerkiksi nostetaan arvonlisäveron raja 50 000 euroon vuodessa, se tarkoittaa 253 miljoonan euron verotulojen menetyksiä. Täytyy miettiä, syntyykö tätä kautta niin paljon työpaikkoja, uutta kasvua, että se varmistaa sen, että verotulomenetys ei ole pysyvä, Rinne totesi.

Heikki Autto kiitti jatkokysymyksessään ministeriä ”selvästä linjasta, että tämä hallitus tulee tekemään näitä yrittäjyyttä edistäviä toimenpiteitä”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)