Erikoisampumatarvikkeista voisi tulla puolustuksen pullonkaula sodassa

Kaikki puutteet eivät ole paikattavissa, vaikka puolustusbudjetti kasvaisi.

  • LKS 20150327 - Oppilas Juha Laitinen esittelee uutta olalta ammuttavaa Stinger RMP Block 1 -ilmatorjuntaohjusta    maavoimien järjestämässä uuden ilmatorjuntaohjusjärjestelmän esittelyssä Karjalan prikaatissa Kouvolan Vekaranjärvellä 27. maaliskuuta 2015. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

    Testauksessa olalta ammuttava ilmatorjuntaohjus.

    ()

Upseeriliiton tällä viikolla julkistama kysely kertoi, että vain upseeriston pieni vähemmistö uskoo nykyisten puolustusmäärärahojen riittävän maamme itsenäiseen ja uskottavaan puolustukseen.

Upseerien huolen taustalla vaikuttanee tietoisuus tiettyjen puolustuksen kannalta olennaisten suorituskykyjen niukkuudesta.

Varastoissa olevien ampumatarvikkeiden määrä nousee taustakeskusteluissa usein keskiöön. Vaikka operatiivinen suunnittelu lähtee siitä, että määrä on riittävä, kunnes täydennyksiä on saatavissa, tietyissä skenaarioissa esimerkiksi ilmataisteluohjukset ja ilmasta maahan ammuttavat ohjukset hupenisivat hyvin lyhyessä ajassa.

Moni pelkää, että erikoisampumatarvikkeiden lisätoimitukset voisivat olla puolustuksen pullonkaula. Tilanteessa, jossa myös muualla käytäisiin sotaa, tarvitsijoita olisi paljon. Täydennyksissä olisivat todennäköisesti etusijalla Naton jäsenmaat, ei liittoutumaton Suomi. Hyökkääjä pyrkisi luonnollisesti estämään täydennystoimitusten perillepääsyn kaikin keinoin.

Maavoimien kilpajuoksu

Maavoimien valmiuden joustavaan säätelyyn kohdistettava lisäpanostus parantaa merkittävästi kykyä vastata nopeasti uusiin, erittäin lyhyellä varoitusajalla syntyviin uhkiin. Vaikka valmiuden parantamiseen luvatut lisäresurssit eivät riitä pitkälle, tarkoitukseen osoitettaisiin epäilemättä lisärahoitusta, jos turvallisuustilanne edelleen heikkenisi.

Johtamisjärjestelmien kehittämiseen on panostettu maavoimissa viime vuosina voimakkaasti. Kukaan ei kuitenkaan tiedä varmasti, millä tasolla järjestelmien tulisi olla, jotta se varmasti riittäisi. Kyse on jatkuvasta kilpajuoksusta, jossa tavoite voi välillä tuntua karkaavan käsistä.

Miehittämättömät ilma-alusjärjestelmät, joihin esimerkiksi Venäjä käyttää huomattavia voimavaroja, ovat pitkälti pienen liittoutumattoman maan resurssien ulottumattomissa. Kun niiden ominaisuudet kehittyvät nopeassa tahdissa ja niitä käytetään yhä enemmän myös taistelutarkoituksiin, Suomessa joudutaan pohtimaan keinoja uudentyyppisen uhan torjumiseen.

Tuoreessa puolustusselonteossa esitetty sodanajan joukkovahvuuden kasvattaminen ei vaikuttane sanottavasti upseerien arvioon Suomen puolustuskyvystä. Joukothan on kyettävä myös varustamaan ja kouluttamaan. Myös sodankäynnin luonne on muuttunut tavalla, joka tekee vihollisen toiminnan yhä vaikeammin ennakoitavaksi. Joukkojen lisääminen saatetaankin nähdä jopa puolustusta vaikeuttavana ja kuormittavana tekijänä.

Ilmapuolustuksen haasteita

Ilmavoimien Hornet-kaluston suorituskyky on tarkoitus korvata vuodesta 2025 alkaen uusiin monitoimihävittäjiin perustuvalla ratkaisulla. Hankinnan hintalappu on huomattava, mutta HX-hanke toteutuu suunnitellusti, ilmapuolustuksen ydin on turvattu pitkälle tulevaisuuteen. Puolustus ei kuitenkaan rakennu yksinomaan hävittäjille.

Hornetit ovat jo vuosien ajan harjoitelleet säännöllisesti ilmatankkausta kumppanimaiden ilmavoimien kanssa. Omia ilmatankkauskoneita Suomella ei kuitenkaan ole, eikä sellaisten hankkimista pidetä realistisena. Tätä on pidetty puutteena, sillä esimerkiksi välittömän hyökkäysuhan vallitessa ainakin osaa koneista pidettäisiin mieluummin ilmassa kuin iskuille altistuvissa tukikohdissa.

Ilmapuolustuksen tarvitsema elektronisen tiedustelukyvyn arvioidaan olevan hyvällä tolalla. Sen sijaan ilmasta ja avaruudesta tapahtuvan, syvyyteen ulottuvan kuvaustiedustelun vaatimia suorituskykyjä ei Suomella ole, eikä niiden hankkimista pidetä taloudellisesti realistisena.

Suomelta puuttuu myös muun muassa ennakkovaroitukseen tarkoitettu tutkavalvontakone, jollainen Ruotsin ilmavoimilla on käytössä. Vihollisen tiedusteluun, häirintään ja tarvittaessa lamauttamiseen soveltuvia elektronisen sodankäynnin koneita on esimerkiksi Natolla, Suomella ei.

Ilmavoimien sodanajan toimintakonsepti perustuu kaluston hajauttamiselle eri puolilla maata sijaitseviin tukikohtiin. Vaikka tukikohtajärjestelmää on viime vuosina kehitetty, lisäresurssit mahdollistaisivat kohteiden taistelukestävyyden kehittämisen entisestään.

Merkittävin aukko ilmapuolustuksen kannalta liittynee kuitenkin Venäjän Kuolan niemimaalle, Pietarin alueelle ja Kaliningradiin sijoittamiin ballistisiin Iskander-ohjuksiin. Ilman kallista ja modernia torjuntaohjusjärjestelmää tai ulkopuolista apua Suomi olisi niitä vastaan jokseenkin suojaton.

Ruotsi-yhteistyö tiivistyy

Merivoimien kokemukset yhteistoiminnasta Ruotsin kanssa ovat olleet rohkaisevia. Tiivistyvän yhteistyön on koettu palvelevan molempien maiden puolustuskyvyn kehittämistä, ja sen tuottamia synergiaetuja pidetään kiistattomina. Itämeren alueen geostrateginen todellisuus on omiaan korostamaan yhteistyön pohjoisille rantavaltioille tuottamaa lisäarvoa.

Suomen ja Ruotsin merivoimien taisteluryhmä saavuttaa alustavan yhteisoperaatiokyvyn vuoden 2017 kuluessa. Täyteen operaatiovalmiuteen on määrä päästä vuonna 2023. Merivoimien operaatiokeskukset tekevät yhteistoimintaa jo nyt, ja maat jakavat yhteisen meritilannekuvan 24 tuntia vuorokaudessa ympäri vuoden. Seuraavassa vaiheessa edetään todennäköisesti merivalvontajoukkojen ristiinkäyttöön. Myös tukikohtavierailuja nähtäneen jatkossa entistä enemmän.

Ruotsi-yhteistyötä arvioitaessa esiin nousevat erityisesti tilannetietoisuuden edellyttämään valvontaan ja tiedusteluun liittyvät hyödyt. Kriisioloissa keskeiseksi osa-alueeksi nousisi myös huoltovarmuuden kannalta korvaamattoman tärkeän meriliikenteen suojaaminen.

Tämän vuoden lopulla käynnistetään Hamina-luokan ohjusveneiden elinkaaripäivitys, jonka yhteydessä myös niiden ilmatorjunta- ja sukellusveneentorjuntakykyä parannetaan. Vuoden 2025 jälkeen meripuolustuksen iskukyvyn ytimeen nousevat uudet Laivue 2020 -monitoimikorvetit, joiden rakentaminen on tarkoitus aloittaa 2019. Vaikka merivoimien alusten lukumäärä vähenee nykyisestä, niiden suhteellinen suorituskyky nousee uudelle tasolle.

Suomessa käytiin 1990-luvun lopulla vakavaa keskustelua omien sukellusveneiden hankinnasta, mutta siihen ei lopulta ollut edellytyksiä. Hamina-luokan aluksiin ja Laivue 2020:n korvetteihin tavoiteltavia torpedojärjestelmiä pidettäisiinkin nyt erityisen tervetulleena uutena suorituskyvyn elementtinä.

Meripuolustuksen uskottavuuden kannalta on tärkeää, että puolustusmäärärahat kehittyvät puolustusselonteon viitoittamissa raameissa ja että Laivue 2020 -hanke etenee suunnitellusti. Ruotsi-yhteistyöltä odotetaan paljon, ja siihen liittyviä lainsäädännöllisiä rajoitteita pyritään poistamaan. Nato-yhteistyön tiellä sellaisia ei merivoimien näkökulmasta enää ole.

Heikki Hakala

Arvoisa kommentoija, kunnioitathan hyviä tapoja. Terävä kritiikki on sallittua. Henkilökohtaiset tai kansanryhmien solvaukset ja ihmisarvon loukkaukset poistamme. Voimasanojen käyttöä tai alatyyliä kohtaan meillä on nollatoleranssi. Emme voi myöskään julkaista ulkopuolisia linkkejä. Pysy asiassa.