Verkkouutiset

Neljä puoluejohtajaa maaliskuussa: Oleskeluluvat kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneille

Vasemmistoliiton, Rkp:n, vihreiden ja Sdp:n puheenjohtajat halusivat keväällä, että pakkokäännytettävät voisivat jäädä tilapäisesti Suomeen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opposition neljä puoluejohtajaa Li Andersson (vas.), Anna-Maja Henriksson (r.), Ville Niinistö (vihr.) ja Antti Rinne (sd.) julkaisivat 8.3.2017 Turun Sanomissa kirjoituksen Tilapäinen oleskelulupa inhimillinen vaihtoehto pakkokäännytyksille.

Kirjoituksen taustana oli pitkään jatkunut irakilaisten ja afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden mielenosoitus. Neljän puoluejohtajan mukaan se oli ”nostanut esille monen turvapaikanhakijan sietämättömän ja ihmisoikeuksia loukkaavan tilanteen Suomessa”.

– Suomi pakkokäännyttää ihmisiä Irakiin, jossa olosuhteet eivät missään nimessä ole kaikille turvalliset. Monet irakilaiset ovat syystä huolissaan omasta turvallisuudestaan ja tulevaisuudestaan, sillä kotimaassaan heitä voi odottaa sota, vankila, kuolema tai muulla tavoin turvaton tulevaisuus, kirjoituksessa todettiin.

– Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen turvapaikanhakijan oli aikaisemmin Suomessa mahdollista saada tilapäinen oleskelulupa, mikäli käännyttäminen pakkotoimin osoittautui mahdottomaksi. Tällaisen oleskeluluvan tarkoituksena oli estää oikeudettoman välitilan muodostuminen henkilöille, joita ei voitu poistaa maasta.

Mahdollisuus tilapäiseen oleskelulupaan piti kirjoittajien mukaan aiemmin Suomessa asuvien paperittomien määrän pienenä, kun verrattiin muihin Pohjoismaihin ja moniin Euroopan maihin.

Edellinen hallitus muutti lakia keväällä 2015 niin, että vapaaehtoisesta paluusta kieltäytyvä henkilö ei voi enää saada tilapäistä oleskelulupaa Suomessa.

– Kasvava paperittomien joukko ei ole kenenkään etu. Hallituksen tulisi pikaisesti puuttua niihin järjestelmän ominaisuuksiin, jotka tuottavat paperittomuutta, puoluejohtajat vetosivat.

– Yhteiskunnalle kasvava paperittomien joukko tuo väistämättä ongelmia, kun täällä oleskelee ihmisiä ilman toimeentuloa ja palveluita. Paperiton ei myöskään voi tehdä ansiotyötä ja siten myös osallistua verojenmaksuun Suomessa, he päättivät kirjoituksensa.

Vihreiden uusi puheenjohtaja Touko Aalto kannatti tilapäisen oleskeluluvan palauttamista heinäkuussa.

Presidentti Tarja Halonen kirjoitti Helsingin Sanomain vieraskynä-palstalla huhtikuussa, että pakkopalautukset tulisi keskeyttää.

Sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nerg totesi toukokuussa, että tilapäisen oleskeluluvan antaminen olisi sama asia kuin turvapaikan antaminen kaikille tulijoille.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)