Verkkouutiset

Vuorokausi viikossa töitä puolison yrityksessä – viranomainen katsoi yrittäjäksi ja vei päivärahat

Eduskunnassa jätettiin kirjallinen kysymys yrittäjän puolison katsomisesta yrittäjäksi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Ville Tavion (ps.) jättämässä kysymyksessä viitataan työttömyysturvalakiin. Sen mukaan ”yrittäjäksi katsotaan myös yrityksen osaomistaja. Osaomistajana pidetään tätä lakia sovellettaessa henkilöä, …joka työskentelee osakeyhtiössä, jossa hänellä itsellään tai hänen perheenjäsenillään tai hänellä yhdessä perheenjäsentensä kanssa on vähintään puolet osakepääomasta tai osakkeiden tuottamasta äänimäärästä tai muutoin vastaava määräämisvalta”.

Tämän lainkohdan myötä jää perheenjäsen vaille työttömyysturvaa työskenneltyään yrityksessä.

– Tunnetaan tapauksia, joissa yrittäjän puoliso on tehnyt yrityksessä tavallisena työntekijänä lyhyttä (esim. yksipäiväistä) työviikkoa ja työvoimahallinto on selvityksensä jälkeen todennut työntekijän yrittäjäksi, kysymyksessä todetaan.

– Puoliso voidaan todeta yrittäjäksi, vaikka hänen ansionsa yrityksestä ovat pienemmät kuin 300 euroa kuukaudessa, mikä on määräraja työttömyysetuuksia laskemattomalle palkalle. Peruspäivärahan tai työmarkkinatuen epääminen on tällaisissa tilanteissa työntekijän näkökulmasta kohtuutonta.

Tavio viittaa perustuslakiin, joka takaa ihmisille yhdenvertaisuuden ja jokaiselle oikeuden hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä. Varsinainen kysymys kuuluu ”mitä hallitus aikoo tehdä huolehtiakseen siitä, ettei yksityisyritysten entisiä tai nykyisiä työntekijöitä, jotka ovat yrittäjän puolisoita, jatkossa katsottaisi enää kohtuuttomasti yrittäjiksi”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)