Verkkouutiset

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari: Suomesta lähteneitä jihadisteja on noussut ISIS:n johtoon

Suomalaislähtöisiä jihadisteja on noussut merkittäviin asemiin ISIS-järjestössä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suojelupoliisin (supo) mukaan Suomesta on matkustanut Lähi-idän jihadistien riveihin kaikkiaan 80 henkilöä.

Määrä on supon päällikön Antti Pelttarin mukaan valitettavasti EU:n kärkikymmenikköä. Maan muslimiväestöön suhteutettuna luku on maailman suurin.

– En voi mennä tarkemmin yksityiskohtiin näistä kaikista asioista, mutta voin näin otsikkotasolla todeta, että meillä on tiedossa jo nyt täältä lähteneitä vierastaistelijoita, jotka ovat nousseet aika merkittäviin asemiin ISIL:n (toinen nimitys ISIS-järjestölle) organisaatiossa, Pelttari paljasti tiistaina sisäministeriön tilaisuudessa Helsingissä.

Hän luonnehti heitä myöhemmin ”johtaviin asemiin ISIS:ssä nousseiksi henkilöiksi” ja tarkensi, että henkilöt liittyvät järjestön aseelliseen toimintaan.

Pelttari mainitsi uutena ilmiönä myös ensimmäisen itsemurhaiskuun Lähi-idässä syyllistyneen suomalaisen. Hän ei suostunut kuitenkaan menemään yksityiskohtiin Irakissa tapahtuneesta iskusta.

Supon päällikön mukaan Suomeen on myös palannut aseelliseen toimintaan osallistuneita henkilöitä. Heitä on hänen mukaansa kaksikymmentä.

”Salafistinen alamaailma”

– Meillä on näiden viimeisten vuosien aikana ja oikeastaan tämän Syyrian ja Irakin konfliktin takia muodostunut tällaisia radikaali-islamistisia verkostoja, Antti Pelttari totesi.

Hän luonnehti verkostoja ”salafijihadistiseksi alamaailmaksi”. Pelttarin mukaan aiemmin omissa etnisissä ryhmissään pysyneet radikaalit verkostot ovat enenevissä määrin yhteydessä keskenään.

– Suomessa on ollut pidemmän aikaa tällaisia verkostoja, henkilöitä, joilla on kytköksiä radikaali-islamistiseen terrorismiin.

Suojelupoliisi kertoi vuonna 2012 ensimmäistä kertaa julkisesta terrorismin kohdehenkilöidensä määrän. Tuolloin luku oli alle 200. Sittemmin se on kasvanut yli 300 henkilöön.

– Kun katsotaan Euroopassa terrori-iskun tehneitä henkilöitä, eivät he välttämättä ole olleet mitenkään erityisen syrjäytyneitä. Osalla on koulutusta ja hyvin pitkäaikainen asema, Pelttari toteaa.

– Mikä sinänsä on ikävä tosiasia todeta, yli puolet näistä meidän lähtijöistämme on asunut käytännössä koko ikänsä Suomessa, mikä tarkoittaa, että he ovat radikalisoituneet Suomessa, hän jatkaa.

Pelttarin mukaan suomalaisjihadistien joukko on taustaltaan hajanainen. Heidän joukossaan on niin pitkään viranomaisten tiedossa olleita henkilöitä kuin myös nuoria henkilöitä, jotka ovat radikalisoituneet nopeasti ja esimerkiksi verkon kautta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)