Verkkouutiset

Wikipedia nuolee näppejään – Tämä kaikkien tuntema uutiskuva on teos

Kekkoskuvaa ei voida käyttää vapaasti esimerkiksi Wikipediassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tekijänoikeusneuvosto antoi maaliskuun lopussa lausunnon, jonka mukaan Suomen tunnetuimpiin historiallisiin uutiskuviin lukeutuva Kalle Kultalan valokuva ylittää teoskynnyksen.

Kalle Kultala oli Havaijilla 1961 presidentti Urho Kekkosen matkassa. Kultalan valokuva ikuisti tunnelmat, joissa Kekkonen esikuntineen vastaanotti tiedon dramaattisesta Neuvostoliiton nootista.

Lausuntoa hakeneen miehen mielestä Kalle Kultalan valokuva oli valokuva eikä valokuvateos ja kuvan olisi voinut ottaa joku toinenkin lehtikuvaaja. Hakija oli tulkinnut vuosirajaa siten, että kuvaa voitaisiin päästä käyttämään esimerkiksi Wikipediassa.

Tekijänoikeusneuvosto kuitenkin huomautti päätöksessään myös, että tavallisten valokuvien suoja-aika on 50 vuotta tekijän kuolemasta eikä kuvan ottamisesta. Teoksen suoja-aika on 70 vuotta tekijän kuolinvuodesta.

Neuvoston lausunto ei ole sitova, mutta sillä on merkitystä STT-Lehtikuvalle, jonka palveluksessa Kalle Kultala työskenteli 1957-1963. STT-Lehtikuva omistaa tuolloin otettujen kuvien tekijänoikeudet. Esimerkiksi Verkkouutiset julkaisee kuvan tässä osana Lehtikuvan kanssa tekemäänsä sopimusta yhtiön kuvien käytöstä.

STT-Lehtikuvan päätoimittaja Mika Pettersson sanoo Kalevassa, että he tarvitsisivat yhtiöön täysiaikaisen poliisin, joka maksaisi itsensä takaisin, sillä heiltä vuotaa niin paljon tekstejä ja kuvia luvatta nettiin. Yhtiön mukaan päätös selkiyttää sitä, onko uutissisällöllä tekijänoikeuden suojaa vai voidaanko sitä käyttää vapaasti verkossa.

Tekijänoikeusneuvoston lausunnon mukaan Kalle Kultalan ”valokuva ilmentää dramaattista tunnelmaa, jonka kuvaaja on rakentanut luovilla valinnoilla esimerkiksi valojen käytössä, ajoituksessa, syväterävyydessä sekä kuvan sommittelussa ja rajaamisessa”. Neuvoston mukaan kyse oli rajatapauksesta.

Teoskynnystä ei ylitä mikä tahansa historiallinen tai merkittävä kuva. Esimerkiksi valokuva Paavo Nurmesta sytyttämässä olympiatulta 1952 ei neuvoston 2006 lausunnon mielestä ole teos.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)