Vain 18 seurakuntataloutta eli noin kuusi prosenttia maan kaikista seurakuntatalouksista nostaa veroprosenttiaan. Seurakuntataloudella tarkoitetaan itsenäisiä seurakuntia tai seurakuntayhtymiä.
Kirkollisveroprosentit vaihtelevat seurakunnasta riippuen yhden ja kahden prosenttiyksikön välillä. Korkeinta eli kahden prosentin kirkollisveroa maksetaan ensi vuonna yhteensä 11 seurakuntataloudessa.
Pienin veroprosentti on Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymien lisäksi Porvoon hiippakuntaan kuuluvissa Olaus Petrin seurakunnassa sekä Saksalaisessa seurakunnassa.
Valtaosassa verotusta kiristävistä seurakunnista korotukset ovat 0,05-0,15 prosenttiyksikön suuruisia. Eniten veroprosenttiaan korottaa Tampereen hiippakuntaan kuuluva Jokioisten seurakunta, jossa kirkollisveroprosentti nousee 0,35 prosentilla.
Ensi vuoden 2016 lakkautetaan viisi seurakuntaa. Säkylän ja Köyliön seurakuntien yhdistymisen myötä syntyy myös yksi uusi seurakunta. Näin ollen seurakuntien kokonaismäärä on ensi vuonna 408.
Seurakuntatalouksia on vuodenvaihteen jälkeen yhteensä 285, mikä tarkoittaa viiden talouden vähenemistä kuluvaan vuoteen verrattuna.





