Verkkouutiset

Intuitio ei ole pelkkää humpuukia – sitä voi hyödyntää tietoisesti

Intuitio on tärkeä työkalu etenkin luovassa työssä ja ongelmanratkaisussa. Sitä voi kehittää kuten mitä tahansa taitoa, tuore väitöstutkimus osoittaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Asta Raami tutkii väitöskirjassaan intuitiota ja sen kehittämistä. Tutkimus on uraauurtava, sillä intuition kehittämistä ei ole aiemmin juurikaan tutkittu.

– Intuitio on tärkeä tietämisen muoto ja tarpeellinen kaikille ihmisille arkielämässä, mutta sen rooli korostuu monimutkaisissa kognitiivisissa toiminnoissa, kuten visioinnissa, luomisessa ja ongelmanratkaisussa. Monet suunnittelijat, taiteilijat ja tutkijat sanovatkin, että intuitio on yksi heidän tärkeimmistä työvälineistään luovassa prosessissa, Raami korostaa väitöstiedotteessaan.

Hän tarkastelee intuitiota erityisesti osana suunnittelijoiden luovaa työtä, mutta laajaan haastattelu-, havainnointi- ja kyselyaineistoon perustuvan tutkimuksen tuloksista on hyötyä myös muilla aloilla, kuten johtamisessa ja koulutuksessa.

Tutkimus osoittaa, että intuitiota voi oppia käyttämään tietoisesti hyväkseen niin, ettei se ole vain sattumanvarainen tapahtuma. Intuitiota on myös mahdollista kehittää siinä missä mitä tahansa muutakin taitoa.

– Sekä intuitiivinen että rationaalinen ajattelu tarvitsevat harjoitusta ollakseen luotettavia. Kuitenkin virallinen kouluopetus tähtää ainoastaan rationaalisen ajattelun kehittämiseen. Intuition potentiaali hukataan, Raami valittelee.

Hänen mukaan kulttuurissamme piilotellaan ja vähätellään intuition käyttöä. Intuitiota pidetään tunnepohjaisena toimintana ja ajattelumuotona, joka tuottaa epäluotettavaa tietoa. Jos intuitiota käyttää, perustelut pitää pystyä esittämään tietoisen päättelyn tuloksina.

Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että intuitiivinen ajattelu on tietyissä tilanteissa jopa rationaalista päättelyä parempi. Raamin mukaan intuitio on ylivertainen esimerkiksi silloin, kun päätöksen tekemiseen on joko liikaa tai liian vähän tietoa tai kun ratkaisu täytyy löytää lyhyessä ajassa.

Käytännön työkaluja

Miten intuitiota on sitten mahdollista kehittää? Raami esittelee väitöskirjassaan erilaisia käytännön työkaluja ja harjoituksia, joiden avulla intuitiivista ajattelua voi harjaannuttaa.

– Ensinnäkin mieltä täytyy avartaa ja intuitiolle raivata tilaa. Ihmisillä on erilaisia ajattelutapoja ja uskomuksia, jotka rajoittavat intuitiivista ajattelua, Raami kertoo.

Yhtä tärkeää väittelijän mukaan on kehittää havainto- ja erottelukykyä. Ihmisen keho, tunteet ja mieli välittävät tietoa erilaisin signaalein, joita tulee pystyä tietoisesti havaitsemaan. Lisäksi oikeat signaalit pitää erottaa intuitiivisen ajattelun vääristymistä, esimerkiksi peloista tai toiveista. Muuten intuitiivinen ajattelu ei ole luotettavaa.

– Mieltä voisi verrata vaikkapa televisiovastaanottimeen, joka voidaan virittää uusille taajuuksille ja näin saada uutta tietoa. Tämä vaatii kuitenkin harjoittelua, Raami sanoo.

Vaikka intuitio on tietyissä tilanteissa rationaaliseen ajatteluun verrattuna ylivertainen, parhaimmat tulokset syntyvät usein näitä kahta ajattelun muotoa yhdistelemällä.

– Kyse ei ole joko-tai-ajattelusta vaan päättelyn ja intuition yhteensovittamisesta. Tällöin voimme puhua laajennetusta ajattelusta, Raami määrittää.

Asta Raamin väitöskirja Intuition Unleashed – On the application and development of intuition in the creative process tarkastetaan Aalto-yliopistossa perjantaina 13. maaliskuuta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)