Verkkouutiset

”Mellakointia, tuhopolttoja, tihutöitä” – Miten hallitus aikoo puuttua äärivasemmiston uhkaan?

Kansanedustaja Olli Immonen on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen äärivasemmiston muodostamasta väkivallan uhasta Suomessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Olli Immonen (ps.) penää hallitukselta vastausta siihen, mihin toimiin se aikoo ryhtyä äärivasemmiston aiheuttaman väkivallan uhkan ennaltaehkäisemiseksi ja äärivasemmiston radikalisoitumisen estämiseksi.

Sisäasiainministeriön tuoreen tilannekatsauksen mukaan niin sanottuja ekstremistisiä rikoksia on tapahtunut viimeisen puolen vuoden aikana muutamia kymmeniä. Näistä kymmenkunta on äärivasemmiston tekemiä. Katsauksessa todetaan, että Suomen äärivasemmisto on radikalisoitunut 2000-luvulla.

– Esimerkkinä äärivasemmiston väkivallasta voidaan mainita viime itsenäisyyspäivänä Tampereella järjestetty mellakka, jossa kohdistettiin väkivaltaa erityisesti poliisiin, poliisiratsuihin sekä omaisuuteen. Mellakoinnin ohella äärivasemmiston toimintaan kuuluu myös tuhopoltot ja tihutyöt sekä laittomat kadun- ja talonvaltaukset, jotka luovat turvattomuuden tunnetta alueen asukkaille, Immonen sanoo.

– Internetin keskustelukanavien välityksellä äärivasemmistolla on tapana yllyttää väkivaltaan ja kerätä ihmisiä vastamielenosoituksiin, joihin usein varustaudutaan kättä pidemmällä, Immonen selostaa.

Immonen nostaa kysymyksessään esille muualla Euroopassa jo arkipäivää olevat äärivasemmiston kansallismielisiin poliitikkoihin kohdistamat väkivaltaisuudet. Ministeriön raportin mukaan kansallismielisiin poliitikkoihin kohdistuva vaino on jäänyt Suomessa vielä toistaiseksi vasta uhkailun tasolle. Raportissa kuitenkin arvioidaan myös Suomesta löytyvän äärivasemmistolaisia aktivisteja, jotka ovat valmiita laittomaan toimintaan äärikansallismielisiksi ja vahvasti maahanmuuttovastaisiksi profiloituneita henkilöitä vastaan.

Immosen mukaan julkisuudessa monet vasemmistopoliitikot ovat jopa antaneet ymmärrystä mellakoinnille ja todenneet hyväksyvänsä yhteiskunnan omaisuuden tuhoamisen. Tällainen väkivallan tai vahingontekojen hyväksyminen päättäjiltä on Immosen mielestä vastuutonta, ja se voi pahimmassa tapauksessa radikalisoida äärivasemmiston toimintaa Suomessa entisestään.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)