Verkkouutiset

Farmarin hermot riekaleiksi viranomaisen käsittelyssä

BLOGI

Verkkouutiset
Verkkouutiset
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Miten suomalaisesta viranomaistoiminnasta on kehittynyt valtio valtion sisälle? Viranomaisilla on mahdollisuus tehdä päätöksiä, joita ei voi kukaan kumota, olivat ne oikeita tai vääriä. Vain Suomessa on mahdollista, että sama viranomainen, Ely-keskus, käsittelee omasta päätöksestään tehdyn valituksen.

Virkamiesten Suomi toimii itseään vastaan. Virkamiesten ammattikunta on kaiken yläpuolella.

Maatalous on elinkeino, jossa viranomaistoiminta kiteytyy armottomalla tavalla. On vaikea uskoa edes todeksi niitä tarinoita, joita viranomaiset ovat elinkeinon haittaamiseksi tehneet.

Viranomaiset syyttävät usein EU:ta. EU:n verhon taakse on helppo piiloutua, mutta tosiasiassa moni asia olisi kansallisesti päätettävissä, jos vain halua on.

Eläinlääkäreiden ammattikunta jakaantuu kahteen osaamistasoon. Praktiikkaa tekevä, tuotantoeläimiä päivittäin hoitava eläinlääkäri ymmärtää käytännön elämää. Tuotantoeläinpraktiikasta ulkona oleva marsuja, gerbiilejä ja pupuja kammannut valvontaeläinlääkäri toimii usein oman osaamisalueensa ulkopuolella.

Valtion palkkaa nauttiva virkamieskunta on pahimmillaan vieraantunut yhteiskunnasta. Maaseudun elinkeinot ovat ministeriöiden, Maaseutuviraston ja Ely-keskuksen virkamiesten armoilla. Virastoissa työskentelee paljon osaavia ihmisiä, mutta osa tuntuu olevan töissä vain ilkeyttään vaikeuttamassa suomalaisten elämää.

Vierailin tilalla, johon oli tehty 22 eri tarkastusta ja valvontaa viime vuonna. Valvontamappeja on kertynyt kymmenen vuoden aikana 500. Valvontoihin on yrittäjältä tuhraantunut vuodessa sata työpäivää ja useiden tarkastusviranomaisen aikaa on kulunut ties kuinka paljon.

Tilalla tapahtuneen valvontaeläinlääkärin virheelliseen toimintaan ei ole kukaan puuttunut, vaan asiaa on vatuloitu seitsemässä eri elimessä vain hallintomenettelyn osalta.

Farmari ei ole kyennyt antamaan vieläkään omaa vastinettaan, vaikka aikaa on kulunut 1,5 vuotta. Muutaman tuhannen euron aiheettomat sanktiot on lisäksi peritty kahteen kertaan ilman farmarin kuulemista.

Monen farmarin hermot ovat riekaleina aiheettomien rikosilmoitusten ja käräjöintien takia. Tilan koko elinkeinotoiminta saattaa kaatua yhden viranomaisen osaamattomuuteen.

Ainoa taho, jota viranomaisten ammattikunta tuntuu kumartavan, on luontoa, eläimiä tai mitä tahansa ”suojeleva” aktivismi. Usein kansalaistottelemattomuutta viljelevä järjestö saa tehdä mitä tahansa, myös ympäristörikoksia.

Ministeri Kimmo Tiilikaisella on mahdoton tehtävä purkaa lahoja rakenteita kahdessa ministeriössä. Viranomaiset kun tuntuvat olevan yhteiskunnan ja lainsäädännön yläpuolella.

Hannu Koivisto on vapaa toimittaja ja entinen sikafarmari.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)