Verkkouutiset

Luna 25. LEHTIKUVA/AFP PHOTO / HO/Russian Space Agency Roscosmos

Professorin mukaan Moskovan kuulennon ainoa tarkoitus oli rahan varastaminen

Venäjän avaruusjärjestöstä on tullut korruption symboli, asiantuntija sanoo.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän kuulennon onnistuminen olisi ollut ihme, Venäjä-asiantuntija Konstantin Sonin sanoo.

Venäläisen Luna-25-luotaimen oli määrä laskeutua Kuun pinnalle maanantaina. Alus kuitenkin törmäsi Kuuhun ja tuhoutui. Venäjän avaruusjärjestö Roskosmoksen mukaan yhteys laskeutujaan menetettiin lauantaina.

Chicagon yliopiston taloustieteen professori Sonin myöntää, että näin haastava hanke voi epäonnistua monestakin teknisestä syystä. Luna-25:n kohdalla kyse oli kuitenkin hänen mukaansa diktaattori Vladimir Putinille tärkeästä ”turhamaisuusprojektista”, jota vietiin eteenpäin samalla, kun Putinin hallinto sortaa älymystöä ja käy sotaa tiedettä, koulutusta ja kansainvälistä yhteistyötä vastaan.

Roskosmoksesta on taas professorin mukaan tullut viimeisen vuosikymmenen aikana suoranainen symboli venäläiselle korruptiolle ja valtion varojen varastamiselle. Hän muistuttaa somepalvelu X:n päivityksessään, että Roskosmoksessa rehottava valtion varojen väärinkäyttö on ollut esillä jopa virallisissa venäläisissä selvityksissä.

– Putinin avaruusohjelmista vastaavana tsaarina toimi pitkään eräs Dmitri Rogozin. Hän oli aiemmin Putinin kansallismielinen vastustaja, joka lahjottiin ulos politiikasta varapääministerin nimityksellä, Sonin jatkaa.

Konstantin Soninin mukaan Rogozin ei tehnyt kymmenen virkavuotensa aikana mitään korruptiolle vaan pikemminkin kahmi rahaa itselleen ja perheelleen. Rogozin tuli avaruushankkeista vastaavana varapääministerinä tunnetuksi myös rajuista ja kummallisista lausunnoistaan.

– Hän ilmoittautui vapaaehtoiseksi Ukrainan sotaan saatuaan potkut useiden epäonnistumisten jälkeen ja haavoittui takamukseensa istuessaan ravintolassa ensimmäisellä matkallaan kohti rintamaa – ja tämä tarina on tosi. Kertokaahan, olisiko Luna-25:llä voinut olla mitään onnistumisen mahdollisuuksia?, Konstantin Sonin kysyy sarkastisesti.

Verkkouutiset on kertonut Rogozinin haavoittumisesta viime vuoden joulukuussa tässä jutussa. Entinen varapääministeri oli tiettävästi juhlimassa syntymäpäiviään ravintolassa miehitetyssä Donetskissa. Rogozin on kertonut olleensa Ukrainassa ”vapaaehtoiseksi neuvonantajaryhmäksi” kutsutun Tsaarin sudet -palkkasotilasjoukon johtajana. Sen on väitetty testanneen uutta sotateknologiaa rintamalla. Joukon osallistumisesta oikeisiin taisteluihin ei ole juuri vahvistettuja tietoja.

Neuvostonostalgiaa

Luna 25 olisi onnistuessaan ollut ensimmäinen venäläisluotain Kuussa sitten Neuvostoliiton päivien. Aluksen nimellä viitataan suoraan Neuvostoliiton Luna-ohjelmaan. Sen viimeinen Luna 24 -luotain laukaistiin vuonna 1976. Mielikuva ohjelman jatkumisesta nykypäivänä on tarkoituksellinen. Neuvostoajan nostalgisointi ja historian uudelleenkirjoitus ovat olleet jo pitkään olennainen osa Vladimir Putinin hallinnon propagandaa.

– Turhamaisuus ja [avaruushankkeiden] sotilaalliset tavoitteet olivat läsnä myös neuvostoaikaan. Tuolloin kyse oli kuitenkin myös valtavasta määrästä tiedemiesten ja insinöörien aitoa intoa, Konstantin Sonin sanoo.

Hänen mukaansa tutkijat käyttivät valtion turhamaisuutta ja halua hankkia uutta aseteknologiaa omien avaruusunelmiensa täyttämiseen.

Nyky-Kremlin kohdalla tilanne on toinen.

– Putinin porukka pani rahaa tähän avaruushankkeeseen turhamaisuutensa lisäksi vain yhdestä ainoasta syystä, varastaakseen nämä rahat. Luna 25:n onnistuminen olisi ollut ihme – Putinin väki teki kaikkensa, jotta se epäonnistuisi, Sonin toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)