Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kävi perjantaina pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmän tiedotustilaisuudessa läpi alueen epidemiatilannetta.
Mäkijärven mukaan Uudellamaalla tauti-ilmaantuvuus on nyt 190 tapausta 100 000 asukasta kohden kahden viikon aikana. Pääkaupunkiseudun kaupungeissa ilmaantuvuus on tätäkin korkeampi.
Ilmaantuvuus on Mäkijärven mukaan viime päivinä hieman laskenut Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla. Sairaalahoidossa ja tehohoidossa näkynyt selvä nousupiikki näyttää myös hieman tasaantuneen.
Mäkijärvi painottaa, että vaikka nyt ollaan ”tietyllä tavalla tasangolla”, luvut ovat edelleen liian korkeat ja tapaukset on saatava käännettyä laskuun.
Positiivisten testien osuus on viimeisinä päivinä ollut neljän prosentin luokkaa, mikä on Mäkijärven mukaan aivan liian korkea luku. Leviämisvaiheen kriteeri on kahden prosentin ylitys positiivisten testien osuudessa.
Mäkijärvi esitteli tilaisuudessa HUSin tekemän kyselyn tuloksia ihmisten käyttäytymisestä rajoitustoimien aikana. Ne herättävät hänen mukaansa huolta.
Kyselyn mukaan vastaajista 58 prosenttia on vieraillut viimeisen kahden viikon aikana ystävän tai sukulaisen luona tai heidän omassa kodissaan on käynyt vieraita. Riskiryhmäläisistä näin vastasi 42 prosenttia.
Ravintoloissa oli käynyt 42 prosenttia ja riskiryhmäläisistä 24 prosenttia.
− Nämä luvut ovat liian korkeita, Mäkijärvi sanoo.
Kirjastoissa ja museoissa oli käynyt 27 prosenttia kaikista, samoin riskiryhmäläisistä. Urheiluharrastuksessa, johon osallistuu useita henkilöitä samanaikaisesti, oli käynyt 21 prosenttia ja riskiryhmäläisistä 12 prosenttia. Baareissa oli kaikista käynyt 9 prosenttia ja riskiryhmäläisistä 4 prosenttia.
− Tämä tietysti herättää huolta. Rajoitukset pitäisi ottaa vakavammin.
Mäkijärven mukaan tulokset ovat ristiriidassa sen kanssa, miten vastaajat ovat arvioineet rajoitusten tarpeellisuutta. Vastaajista 69 prosenttia pitää rajoituksia erittäin tarpeellisina ja 23 prosenttia melko tarpeellisina.
− Valtava enemmistö katsoo rajoitusten olevan tarpeellisia, mutta ei sitten kuitenkaan omassa arkielämässään niitä noudata tai pysty noudattamaan, Mäkijärvi sanoo.
Vain 5 prosenttia pitää rajoituksia melko tarpeettomina tai ei lainkaan tarpeellisina. Vastaajista 2 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.
Vastaajista 47 prosenttia kertoo noudattavansa kaikkia koronavirusrajoitustoimia ja 49 prosenttia suurinta osaa. Vastaajista 3 prosenttia sanoi noudattavansa vain pientä osaa ja 1 prosentti ei noudata lainkaan.
− Tämä näyttää jo todella hyvältä. Mutta ristiriita on siinä, miten ihmiset sanovat noudattavansa ja missä sitten käyvät.
− Vetoan vakavasti kansalaisiin. Kyllä tässä nyt on ryhtiliikkeen paikka. Tartuntamäärät ovat liian korkeat. Ne eivät ole kääntyneet laskuun varmuudella. Potilasmäärät ovat myös liian korkeat, Mäkijärvi sanoo.
HUSin kyselyn toteutti Taloustutkimus Oy, ja siihen osallistui 755 vastaajaa Uudellamaalla. Tiedot kerättiin 2.−4.12. HUS julkaisee kyselyn loput tiedot 14. joulukuuta.





