Verkkouutiset

Yli 400-metrinen tunneli avautuu liikenteelle

Espoon Keilaniemeen valmistuneessa Kehä I:n tunnelissa kulkee pian kymmeniä tuhansia ajoneuvoja vuorokaudessa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vuodesta 2016 asti jatkunut valtava rakennusurakka on viimein saatu päätökseen Espoon Keilaniemessä, jossa Kehä I:n liikenne siirtyy tiistai-illan aikana tunneliin. Nyt valmistuneen betonitunnelin pituus on yhteensä 460 metriä.

Espoon kaupunki kehottaa autoilijoita tarkkaavaisuuteen, sillä työt jatkuvat edelleen tien lähettyvillä. Autoilijat ovat joutuneet sopeutumaan viime vuosien aikana useaan otteeseen muuttuneisiin liikennejärjestelyihin Keilaniemen ympäristössä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Rakennusyhtiö SRV:n mukaan Keilaniemi tulee rauhoittumaan jatkossa huomattavasti. Alueen läpi kulkee noin 40 000 ajoneuvoa vuorokaudessa.

– Ennusteen mukaan vuonna 2035 Keilaniemen tunnelin kohdalla vuorokautinen ajoneuvojen määrä on 50 000, Espoon kaupungin rakennuspäällikkö Hannu Lehtikankare toteaa.

SRV rakennuttaa tunnelin päälle kahden hehtaarin kokoisen puiston, jonka on määrä valmistua viimeistään vuonna 2020. Keilaniemeen suunnitellut yli 30-kerroksiset tornitalot tulevat valmistuessaan kohoamaan jopa 145 metrin korkeuteen.

https://twitter.com/FinlandItm/status/1135853024415539201

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)