Kun Venäjän uusi hyökkäys Ukrainaan on alkanut näyttää yhä todennäköisemmältä, useat läntiset kommentaattorit ovat kiiruhtaneet ehdottamaan Ukrainan pakottamista puolueettomuuteen tai ainakin maan Nato-jäsenyysnäkymän jäädyttämistä määräämättömäksi ajaksi. Taustalla on ajatus, että sodan eskaloituminen olisi siten vielä vältettävissä.
– Kehotettaessa Ukrainaa puolueettomuuteen on tapana viitata kansainvälisten suhteiden ”realismin” teoriaan. Ei kuitenkaan ole realistista kuvitella, että puolueettomuus rauhoittaisi Vladimir Putinin tai estäisi Venäjän uudet hyökkäykset Ukrainaan ja sitäkin pitemmälle, amerikkalaistutkija Stephen Blank arvioi Atlantic Council -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.
Foreign Policy Research Institute -ajatushautomossa työskentelevä Blank, entinen USA:n sotilasakatemian professori, kertoo itse osallistuneensa vuonna 1996 Moskovassa järjestettyyn konferenssiin, jossa venäläinen osapuoli esitti jo avoimesti Euroopan jakamista Venäjän ja Yhdysvaltain etupiireihin.
– On tärkeää ymmärtää, että Venäjä ei ole koskaan oppinut hyväksymään aiempien satelliittivaltioidensa ja entisten neuvostotasavaltojen itsenäisyyttä. Yksi Putinin valtakauden avainteemoista onkin ollut väsymätön pyrkimys heikentää Ukrainan itsenäisyyttä ja estää maan irtautuminen Venäjän etupiiristä, hän sanoo.
Putinin ensimmäinen yritys heikentää Ukrainan itsenäisyyttä kariutui Blankin mukaan vuonna 2004 maan demokratialiikkeen vastustukseen ja niin sanottuun oranssiin vallankumoukseen. Seuraava yritys tapahtui kymmenen vuotta myöhemmin, kun Venäjä valloitti Krimin ja aloitti sodan Itä-Ukrainassa.
– Silloin Ukraina oli virallisesti puolueeton. Ukrainan perustuslaki nimenomaisesti kielsi vieraiden joukkojen sijoittamisen maahan ja sulki pois jäsenyyden Naton kaltaisissa liittokunnissa. Se ei Putinia pidätellyt eikä estänyt hyökkäystä Ukrainaan, hän toteaa.
Imperiumin haikailua
Venäjän viimeaikaiset väitteet Ukrainan muodostamasta sotilaallisesta uhasta ovat Blankin mukaan epäuskottavia. Sama koskee hänen mukaansa myös venäläisessä narratiivissa toistuvia syytöksiä Naton aggressiivisista aikeista.
– Jos Venäjän puheet kasvavasta Naton uhasta ovat vilpillisiä, miksi Putin on kehitellyt vallitsevan kriisin, Blank kysyy.
– Tiedämme hänen juuttuneen pakkomielteisesti ajatukseen, että Neuvostoliitto oli ”historiallinen Venäjä” ja että Neuvostoliiton romahdus katkaisi epäoikeudenmukaisesti miljoonien venäläisten yhteyden kotimaahansa, hän toteaa.
Tämä näkemys imperiumin rappiosta ohjaa Putinin Ukraina-politiikkaa. Hänen toimensa heijastelevat yhä selvempää tietoisuutta siitä, että Ukraina on liukumassa peruuttamattomasti Venäjän ulottumattomiin.
Ukrainan hylkääminen kostautuisi
Vladimir Putinilla on Stephen Blankin mukaan omat pakkomielteensä. Samaan aikaan myös Venäjän tiedustelupalvelut ja sotilasjohto ruokkivat hänen mukaansa pahimpia mahdollisia uhkakuvia ja arvioita lännen vihamielisyydestä, mutta myös heikkoudesta. Tämä asetelma on omiaan kärjistämään tilannetta entisestään.
– Autoritaarisena johtajana Putin on jo aikoja sitten luopunut pyrkimyksistä uudistaa Venäjän taloudellista tai poliittista järjestelmää ja keskittyy valtansa säilyttämiseen. Pitkän aikavälin taloudellisen stagnaation, laskevan kannatuksen ja raivoavan pandemian äärellä hän turvautuu lähipiireineen toimivaksi koettuun tarinaan Venäjästä piiritettynä linnoituksena, Blank sanoo.
– Ukraina on Euroopan turvallisuuden kulmakivi ja Putinin imperiumiunelmien kulmakivi – siksi se on edelleen Venäjän länttä vastaan käymän sodan keskiössä, hän toteaa.
Ukrainan jättäminen oman onnensa nojaa tai pakottaminen puolueettomuuteen johtaisivat Blankin mukaan vain uusiin kriiseihin ja sotiin.
– Niiden, jotka pyrkivät aitoon rauhaan siinä Euroopassa, johon myös Venäjä kuuluu, on ymmärrettävä nämä tosiasiat ja pysäytettävä Moskova nyt. Siten rauhaa voitaisiin myöhemmin rakentaa.
