Vihreiden entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Ville Niinistö sanoo Twitterissä uskovansa asiapolitiikkaan.
”Olen siinä vanhanaikainen. Olen politiikassa muuttamassa maailmaa, en vaihtamassa pilkun paikkaa tai tekemässä performanssia”, Niinistö kirjoittaa.
Hänen mukaansa kiire ilmastonsuojelussa on selvempää kuin koskaan.
”Hyvinvointivaltio, sivistys, ihmisarvo kaipaavat puolustajaa. Huomio niihin!”, Niinistö sanoo.
Niinistön saamissa vastauksissa keskustellaan vihreiden nykyisen puheenjohtajan Touko Aallon viimeaikaisesta toiminnasta.
Tiedotusvälineet julkaisivat perjantaina kohua herättäneitä kuvia, joissa Aalto juhlii railakkaasti Pride-viikkoa tukholmalaisella homoklubilla.
Kohua herätti aiemmin tällä viikolla myös vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen, joka protestoi Finnairin lennolla pakkopalautusta kieltäytymällä istumasta paikalleen ja estämällä näin koneen lähdön.
Touko Aalto on puolustanut Pennasen toimintaa ja on muun muassa verrannut tätä ihmisoikeusaktivisti Rosa Parksiin.
Uskon asiapolitiikkaan – olen siinä vanhanaikainen. Olen politiikassa muuttamassa maailmaa, en vaihtamassa pilkun paikkaa tai tekemässä performanssia.
Kiire ilmastonsuojelussa on selvempää kuin koskaan. Hyvinvointivaltio, sivistys, ihmisarvo kaipaavat puolustajaa. Huomio niihin!
— Ville Niinistö (@VilleNiinisto) August 4, 2018





