Heli Järvinen. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Vihreiden edustaja US:lle: Turve työllistää vain muutamia tuhansia

Kansanedustaja Heli Järvinen (vihr.) haluaa tiekartan turpeen polton lopettamiselle.

Vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen vaatii Uuden Suomen haastattelussa hallitukselta lisää ilmastotoimia. Hän nostaa esiin turpeen polton, joka on vihreiden hallituskumppani keskustalle vaikea kysymys.

– Jos emme ole valmiita kiristämään turpeen verotusta, niin se tarkoittaa todella isoja päästörajoituksia muun muassa maanviljelyyn, metsänkäyttöön ja niin edelleen. Kyllä sillä tavalla ihan nöyrästi pyytäisin kaikkia hallituspuolueita miettimään omaa kantaansa, Järvinen sanoo.

Vihreiden edustajan mukana turpeen työllisyysvaikutukset ovat pienet jo nyt.

– Kannattaa muistaa, että turveteollisuus työllistää Suomessa vain muutamia tuhansia ihmisiä. Meidän olisi kohtuullisen helppo ohjata niitä ihmisiä esimerkiksi ennallistamaan ojia tai tekemään niistä entisistä turvemaista vaikka ruokohelpimaita, eli hyödyntämään samaa osaamista ja ammattitaitoa uudenlaisissa tehtävissä, ja vaikutukset olisivat aika pienet, Järvinen sanoo.

– Jos me joudutaan puuttumaan muuhun maankäyttösektoriin, me ymmärretään, että maatalous tai metsänhoito koskee aivan eri lukumääräistä porukkaa.

Kansanedustaja sanoo, että hallituksen on laadittava tiekartta turpeen käytön lopettamiselle.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt