Tyhmyyttä ei voi korjata. Anna heidän kuolla tuhkarokkoon, mutta minä kannatan #rokotukset.
Venäjän vaikuttamisyrityksiin käytetyt botit ja twitter-tilit ovat pyrkineet lisäämään vihamielisyyksiä toisia kohtaan rokotuskiistoissa. Näin todetaan George Washington -yliopiston tutkimuksessa, joka on julkaistu American Journal of Public Healthissa ja josta kertoo New York Times.
Trollit pyrkivät esiintymään kummankin puolen edustajina ja lähettivät yllä olevan kaltaisia provosoivia viestejä. Ainoana tavoitteena vaikutti olevan keskustelun ”kierrosten nostaminen” esimerkiksi vanhempien solvauksilla ja provosoinneilla. Tutkijoiden mukaan tilit ovat olemassa epäsovun kylvämiseen.
Tutkimuksessa katsottiin läpi 899 rokotuksiin liittynyttä twiittiä 2014-2017. Useat twiiteistä tulivat tileiltä, jotka on todistettu kuuluviksi Venäjän trolleille. Monet tulivat lisäksi spammia lähettäviltä tileiltä.
Joissain viesteissä venäläiset tulkitsivat amerikkalaisyleisöä väärin, kuten esiintyessään argumentoijana, joka ei usko rokotuksiin vaan Jumalan tahtoon. Toisissa propagoitiin luokkavihaa väittäen, että vain elitti saa ”puhtaita rokotuksia”.
Hashtagia #VaccinateUS kantaneet twiitit olivat venäläisiltä ja yhdistettävissä Kremlin Internet Research Agency -operaatioon.
READ NOW → Kremlin trolls sent pro and anti-vaccine tweets in order to sow discord, a study in the American Journal of Public Health said. Read more @nytimes: https://t.co/KVq3U8P5F2
— DisinfoPortal (@DisinfoPortal) August 25, 2018