Kun Venäjän Ukrainaan kohdistama sotilaallinen painostus on viime kuukausina lisääntynyt, myös Kremlin propagandakoneisto on tutkija Peter Dickinsonin mukaan käynyt yhä kovemmilla kierroksilla. Nyky-Ukrainan todellisuudesta levitetään valheellisia ja vääristeltyjä väitteitä, joiden tarkoituksena on hämärtää ulkomaailmaan välittyvää kuvaa siitä, mistä kriisissä on kyse.
Ilmiö ei ole uusi, vaan Ukraina on hänen mukaansa ollut tarkoituksellisen vääristelyn ja imperialistisen propagandan kohteena vuosisatojen ajan. Keskeinen viesti on ollut kaiken aikaa se, että ukrainalaisilla ei ole oikeutta eikä edellytyksiä omaan valtioon.
– Tämän aikakauden perintö on auttanut tekemään nykyisestä Ukrainasta Euroopan kenties väärinymmärretyimmän kansakunnan. Se on myös altistanut maan ainutlaatuisen haavoittuvaiseksi Venäjän informaatiosodankäynnille, koska heikosti informoitu ulkomainen yleisö tuntuu olevan valmis uskomaan kaikenlaisia pahantahtoisia tarinoita, Ukraine Alert -uutispalvelua johtava Dickinson sanoo Atlantic Council -ajatushautomon tuoreessa artikkelissa.
Yksi yleisimmistä myyteistä on hänen mukaansa käsitys Ukrainasta keinotekoisena ja peruuttamattomasti jakautuneena valtiona.
– Ilmeisistä syistä tämä on ollut jo kauan Kremlin propagandan keskeinen teema, jota Venäjän presidentti Vladimir Putin näkyvästi kaiuttaa, hän toteaa.
Juuret syvällä Euroopan historiassa
Väitteisiin Ukrainan kansan jyrkästä kahtiajaosta näyttää Dickinsonin mukaan uskovan jopa yllättävän moni ulkomainen asiantuntija, sillä entisen Neuvostoliiton aluetta tarkastellaan lännessäkin usein yhä Moskovan näkökulmasta.
Vääristynyttä käsitystä kuvastaa hänen mukaansa myös Yhdysvaltain entisen Moskovan-suurlähettilään Jack F. Matlockin äskettäinen kirjoitus, jossa tämä selittää, että ”Ukraina on valtio, mutta ei vielä kansakunta”.
– Kuten monien venäläisen imperialismin puolustelijoiden, myös Matlockin argumentti perustuu ajatukseen, että Ukraina ei jostain syystä olisi oikea valtio ja että sen olisi siksi alistuttava osittaiseen suvereniteettiin. Tosiasiassa Ukrainan legitimiteetti kansakuntana on vahvasti juurtunut Euroopan historiaan, Dickinson sanoo.
– Vaikka ukrainalaiset saivat odottaa vuoteen 1918 asti, ennen kuin he pääsivät ensi kertaa nauttimaan nykymuotoisesta valtiollisuudesta, Ukrainan kansakunnan käsite oli ollut olemassa jo satoja vuosia vakiintuneena osana Euroopan geopoliittista maisemaa, hän toteaa.
Siinä, että Ukraina on ollut itsenäinen vasta suhteellisen vähän aikaa, ei hänen mukaansa myöskään ole mitään epätavallista.
– Ukrainan kehitys 1800-luvun kansallisesta heräämisestä 1900-luvun alun ohimenevään valtiollisuuteen ja 1990-luvun itsenäisyyteen on päinvastoin alueelle täysin tyypillistä.
Itsenäisyydelle vankkumaton tuki
Väitteitä Ukrainan kahtiajaosta perustellaan Dickinsonin mukaan usein vuoden 2010 presidentinvaalien tuloksista. Niissä Ukrainan on esitetty jakautuneen jyrkästi venäjämieliseen itään ja eurooppalaiseen länteen.
– Vaikka vuoden 2010 äänestyskäyttäytymismallit paljastivat selviä alueellisia mieltymyksiä, se tuskin tekee Ukrainasta poikkeuksellista. Monien kypsempienkin demokratioiden, kuten Saksan, Italian, Yhdysvaltojen ja Britannian, vaalikartoissa esiintyy samankaltaisia selviä maantieteellisiä jakolinjoja ilman, että siitä seuraisi keskustelu näiden valtioiden elinkelpoisuudesta, hän sanoo.
Ukrainan kahtiajakoa korostavat vaikenevat hänen mukaansa siitä, että vuosien 2014 ja 2019 presidentinvaaleissa itä-länsi-jakoa ei ollut, vaan molemmilla kerroilla presidentiksi noussut ehdokas saavutti enemmistön lähes kaikilla alueilla.
– Tämä on vahva osoitus siitä, että vaikka poliittiset mieltymykset ja henkilökohtaiset mielipiteet voivat vaihdella alueittain, ukrainalaiset seisovat yhtenäisenä kansakuntana maahansa kohdistuvia eksistentiaalisia uhkia vastaan, Dickinson sanoo.
Jo joulukuussa 1991 järjestetyssä kansanäänestyksessä Ukrainan itsenäistymisestä itsenäisyyden kannattajat saivat ylivoimaisen enemmistön maan kaikissa vaalipiireissä. Itsenäisyyttä tuki yli 90 prosenttia kaikista äänestäjistä.
– Tulos järkytti monia Moskovassa, jossa oli luottavaisesti otaksuttu, että itsenäistä Ukrainaa kannattaisi paljon pienempi osa kansasta. Muutamaa viikkoa myöhemmin Neuvostoliitto lakkasi olemasta, hän toteaa.
