Verkkouutiset

Kim Jong-unin ydinasevuori vaarassa sortua

Satelliittikuvat paljastavat Pohjois-Korean ydinasetesteissä käyttämään vuoreen poratut tunnelit.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Pohjois-Korean ydinkokeissa käyttämälle Punggye-rin testialueelle on ilmestynyt uusi tunneli, kertoo Johns Hopkins -yliopiston tuore selvitys. Se on julkaistu yliopiston ylläpitämällä Pohjois-Korean tapahtumiin keskittyvällä 38North -sivustolla.

Tutkijoiden mukaan satelliittikuvat paljastavat, että ydinkoepaikalla on tehty viime aikoina runsaasti maanrakennustöitä. Uusi tunneli viittaa käytännössä siihen, että Kim Jong-unin johtama eristäytynyt diktatuuri kaavailee uusia ydinkokeita.

38Northin mukaan Punggye-rin koepaikalla on tehty kiivaasti rakennustöitä huhtikuusta lähtien. Alueella näkyy uusia rakennuksia ja paikalle uitetut massiiviset tukkimäärät ovat kadonneet. Tutkijoiden mukaan tukeilla tuetaan uutta ydinkoetunnelia.

Tunneli johtaa Musanvuorelle, jonka alla sijaitsevassa tunneliverkostossa on ilmeisesti tehty maanalaisia ydinkokeita ainakin vuonna 2009 ja 2013.

Tutkijat varoittavat, että uusien tunnelien poraaminen jo aiemmin useisiin ydinkokeisiin käytettyyn vuoreen saattaa heikentää sen rakennetta.

”Haasteena on niin kutsuttu väsyneen vuoren syndrooma. Hypoteesi on, että toistuvat ydinräjäytykset heikentävät kallioperää ja johtavat siihen, ettei vuori enää kestää räjähdystä”, tutkijat toteavat.

Sama ilmiö on havaittu aiemmin Yhdysvaltojen maanalaisissa ydinkokeissa Nevadassa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)