
Euroopan ydinasepelote siirtyy uuteen aikaan – asiantuntija näkee käänteen syvyyden
Halukkaiden koalitio ja kahden ydinasevallan yhteistyö on kuin mannerlaatan siirtymä.

Halukkaiden koalitio ja kahden ydinasevallan yhteistyö on kuin mannerlaatan siirtymä.

Sotabloggaajan mukaan talouskriisi ja epäpätevä sodanjohto vaikeuttavat hyökkääjän operaatioita.

Venäjän presidentin toimia leimaa pelko, toteaa sotakirjeenvaihtaja.

Venäjään pettynyt presidentti aikoo antaa ensi viikolla Venäjään liittyen merkittävän lausunnon.

Viranomaiset eivät ole vahvistaneet tietoja.

Lindsey Grahamin mukaan asetoimitukset ja uudet pakotteet mullistavat pelin.

Presidentin mukaan USA valmistautuu uusiin asetoimituksiin.

Pääministerin mukaan Venäjä ei halua rauhaa.

Toisen vuosineljänneksen budjettivajeen kasvu on ennätyksellinen.

Unkarin pääministeri on Kremlin liittolainen Euroopassa.

Virosta karkotetulla miehellä oli yhteyksiä Kremlin erikoispalveluihin.

Nuoren sotilaan mukaan ote ei saa herpaantua etulinjassa.

Donald Trumpin kitkerästä Vladimir Putin -lausunnosta on kulunut alle kaksi päivää.

Lennokki putosi maahan, eikä siitä ollut vaaraa.

Kahvin kuluttajahinta on noussut Suomessa vuoden aikana noin 46 prosenttia.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)