Verkkouutiset

Naton Moskovan lähettiläs aikoo jättää virkansa – ”tuokaa seuraava kamikaze-lentäjä”

Naton Venäjän lähettiläs pitää työtään suorastaan masokistisena.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

”Ihan oikeasti jätkät, tulkaa takaisin maan pinnalle”, Naton Venäjän lähettiläs Robert Pszczel toteaa Venäjän nykyisestä Nato-propagandasta Radio Free Europen haastattelussa.

Naton Moskovan edustustoa johtava puolalaisdiplomaatti luettelee esimerkkeinä Venäjältä viime aikoina kuultuja väitteitä, joiden mukaan Nato oli muun muassa Kiovan Maidanin vallankumouksen takana ja suunnitteli sitä ennen sotilastukikohdan avaamista Krimin Sevastopoliin.

Neljä vuotta Moskovassa ollut Pszczel suhtautuu haastavaan diplomaattiseen tehtäväänsä terveellä huumorilla.

“Ehkä minulla on masokistisia taipumuksia – nautin yhä oikeasti työstäni. Tämä on kuitenkin myös stressaavaa ja turhauttavaa, koska olen vakuuttunut siitä, että mahdollisuudet yhteistyölle ovat olemassa”, hän toteaa.

Pszczel antaa esimerkin siitä, millaista venäläinen diplomatia Naton kanssa on viime aikoina ollut. Hän sanoo kesällä 2013 Venäjän puolustusministeriössä kokemansa kohtelun olleen kuin Monty Pythonin sketsistä.

”Emme voi puhua sinulle”, Nato-lähettiläälle oli sihahdettu puhelimessa. Se oli ainoa vastaus, joka hänen yhteydenottoonsa annettiin.

”Minulle välitettiin epämuodollisesti ilmoitus siitä, etten saa enää edes soittaa heille”, Pszczel kertoo.

Toinen mieleenpainuva tapaus sattui joulukuussa, kun Pszczel pyydettiin vieraaksi venäläiseen keskusteluohjelmaan. Siellä Nato-lähettilästä haukuttiin russofoobikoksi ja vaadittiin selittämään tekaistuja tarinoita sadoista Ukrainassa kuolleista puolalaisista sotilaista.

Verkkouutiset kertoi ohjelmasta tässä jutussa.

Propagandasota kiihtyy

Pszczelin mukaan Vladimir Putinin kolmatta presidenttikautta on sävyttänyt paluu varsin voimakkaaseen länsivastaiseen propagandaan, jossa Natosta maalataan uhkaa Venäjän turvallisuudelle.

Hän sanoo kampanjan tarkoituksen olevan lähinnä sisäpoliittinen.

”Naton lyöminen on helppoa ja halpaa. Varsinaisten valtioiden kohdalla tällainen voi olla joskus vähän kiusallista”, Pszczel selvittää.

Naton haukkumisesta ei hänen mukaansa tarvitse kärsiä.

Pszczel kertoo harrastuksensa kuvaavan hyvin, kuinka propagandakampanjointi on kiihtynyt. Mies nimittäin keräilee Nato-vastaista propagandamateriaalia. Vielä Moskovaan muuttaessaan Pszczel keräsi Neuvostoaikaista tavaraa. Nyt hän kertoo siirtyneensä moderneihin propagandatuotteisiin. Hän kuvaa uuttaa propaganda-aaltoa ”renesanssiksi”.

Pszczelin mukaan Venäjän johdossa ei ymmärretä, kuinka länsimaiset instituutiot toimivat. Hän kertoo esimerkiksi tapauksesta, jossa silloinen Venäjän Nato-lähettiläs ja Venäjän nykyinen puolustusteollisuudesta vastaava varapääministeri Dmitri Rogozin halusi istuttaa poppeleita Naton päämajan pihalle Brysselissä.

Venäjäksi poppeli on ”topol”. Venäjällä on samanniminen ballistinen ohjus.

Rogozinin pyyntöön ei suostuttu, ja hän syytti Nato-johtoa poliittisesta päätöksestä. Pszczelin mukaan päätöksen teki kuitenkin todellisuudessa Naton päämajan puutarhuri.

”Jos tietäisin mitä viiden vuoden päästä tapahtuu, sijoittaisin osakemarkkinoilla”, Pszczel vastaa, kun häneltä kysytään, mitä Naton ja Venäjän suhteissa tulee tapahtumaan tulevaisuudessa.

Pszczel aikoo kuitenkin jättää virkansa tämän vuoden aikana. Hän sanoo aikansa tulleen täyteen.

”Mielestäni jonkun muun tulisi yrittää. Tuokaa seuraava kamikaze paikalle”, hän toteaa, viitaten Japanin toisessa maailmansodassa käyttämiin itsemurhalentäjiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)