Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Kiuru kertoo, että hänelle tuli yllätyksenä eduskunnan puhemiehistön päätös esittää Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin virasta pidättämistä, vaikka Kiuru itse esitti tätä eilen illalla Twitterissä.
– Ei minulla ollut tietoa. Oletin, että he (puhemiehet) keräävät tietoa ja muodostavat jonkinlaista yhteistä näkemystä, mutta kansliatoimikunta kollegiona tekee päätöksen. Nythän he ovat asettaneet sellaisen paineen, että kansliatoimikunnan on kyllä vaikea muuta ajatellakaan, Pauli Kiuru sanoo Verkkouutisille.
Kiuru julkaisi sunnuntai-iltana Twitterissä listan, jonka mukaan kansliatoimikunnan on pidätettävä Yli-Viikari virasta toistaiseksi. Sen jälkeen kun eduskunnan tarkastusvaliokunta on saanut mietintönsä valmiiksi, Yli-Viikarin luottamuksesta on äänestettävä eduskunnan täysistunnossa ja mikäli luottamusta ei ole, Yli-Viikari joutuu eroamaan tehtävästä. Kiuru lisäsi, että ”tasapainoisella harkintakyvyllä” Yli-Viikari eroaisi itse heti.
Kiuru on itse eduskunnan tarkastusvaliokunnan jäsen.
”Hän on tosi kova luu”
Kiuru veikkasi jo lauantaina, että Yli-Viikari eroaa pääjohtajan tehtävästä.
– Edelleen olen sitä mieltä, että hän eroaa oma-aloitteisesti viikon sisällä. Mutta pikkuisen itseluottamukseni alkaa siinä suhteessa karista, että hän on tosi kova luu. Hän ei oikein itse ymmärrä tilannettaan. Yleensä viesti menee perille virkamiehelle, jos Suomen protokollassa toisena oleva eduskunnan puhemies ilmoittaa, ettei oikein luottamusta ole, niin virkamies ymmärtää vähemmästäkin, että olisi syytä lähteä, Kiuru sanoo.
Kiuru viittaa eduskunnan puhemiehen Anu Vehviläisen (kesk.) lauantaina julkisuuteen toimittamaan tiedotteeseen, jonka mukaan ”julkisuudessa olleet tiedot Valtiontalouden tarkastusviraston pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin rahankäytöstä liittyen muun muassa kampaamo- ja kauneuspalveluihin näyttävät huonosti harkituilta ja heikentävät julkisten varojen käyttöä valvovan viraston uskottavuutta”.
Vehviläinen totesi samalla, että ”kun asia on selvitetty, eduskunta tekee tarpeelliset johtopäätökset”.
Kiuru huomauttaa, että VTV ei toimi minkään ministeriön, vaan eduskunnan alaisuudessa. Eduskunta on nimittänyt VTV:n pääjohtajan ja voi myös hänet erottaa.
– Se alkaa olla arvoton näytelmä, jos se pitää saliin asti äänestykseen viedä. Siellä ei kovin monen ihmisen luottamuksesta voi äänestää. Mutta se on mahdollinen näytelmä, jos hän ei ymmärrä erota, Kiuru pohtii.
KRP tutkii virkavelvollisuuden rikkomisesta
Kiuru perustelee Yli-Viikariin kohdistuvaa epäluottamustaan ”asiasta kerääntyneellä taakalla”. Ensimmäisenä Kiuru nostaa esille oikeusasiamiehen joulukuisen päätöksen antaa Yli-Viikarille ja oikeudellisista asioista vastaavalle johtajalle Mikko Koiraselle huomautus lainvastaisesta menettelystä.
Koiranen ja Yli-Viikari olivat tehneet keväällä 2016 sopimuksen, jonka perusteella viraston ylitarkastajalle maksettiin vuoden 2016 jälkipuoliskolta täyttä palkkaa ja tämän jälkeen puolikasta palkkaa aina heinäkuun 2018 loppuun saakka ilman työvelvoitetta.
Tällä hetkellä keskusrikospoliisi tutkii kahta VTV:n virkamiestä ”ainakin” virkavelvollisuuden rikkomisesta. Eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola kertoi Iltalehdelle ymmärtäneensä, että keskusrikospoliisi tutkii Tytti Yli-Viikarin ja VTV:n oikeudellisista asioista vastaavan johtaja Mikko Koirasen eräälle VTV:n ylitarkastajalle tekemää virkasopimusta.
Pauli Kiurun mukaan esitutkintakynnys ”ei ylity heppoisin eväin”.
Näiden lisäksi Kiuru pitää vahvana signaalina, että eduskunnan tarkastusvaliokunta on ottanut VTV:n hallinnon ja menettelytavat selvitykseen. Hänen mukaansa sitä ei tehdä ”ihan kevyin perustein”.
Kiuru kertoo, että tarkastusvaliokunnan kuulemiset on pidetty ja valmistava keskustelu asiassa käyty. Hän arvioi, että valiokunnan mietintö voisi valmistua viikko tai kaksi pääsiäisen jälkeen.
Matkustusinto ”kultamitaliluokkaa”
Kiuru kertoo, että tarkastusvaliokunnan mietinnöissä on useana vuotena kiinnitetty huomiota siihen, että VTV:n työhyvinvointi ei ole parhaalla mahdollisella tolalla. VTV:ssä on meneillään organisaatiomuutos. Kiuru sanoo suhteuttavansa tämän Yli-Viikarin ”kovaan matkustusintoon”. Kiurun luonnehdinnan mukaan Yli-Viikarin matkakulut ovat ”kultamitaliluokkaa” eli hän on reissannut virastojen virkamiehistä kaikkein eniten.
– Onko pääjohtajan paikka olla organisaation keskellä tilanteessa, jossa organisaatio oireilee, hoitamassa asioita, sammuttamassa tulipaloja ja ratkaisemassa ongelmia ja osoittaako hän hyvää vai huonoa harkintaa matkustelemalla viikko tolkulla ympäri maailmaa mitä ihmeellisimmissä paikoissa mitä ihmeellisimmillä verukkeilla? Mielestäni hyvä johtaja pysyisi työpaikallaan mahdollisimman tiiviisti ja on omalle porukalleen tukena, Kiuru näkee.
Viimeisenä Kiuru nostaa vielä esille Yli-Viikarin kampaamokuitit, epämääräisen rahankäytön ja matkan varrella muuttuneet selitykset.
Kiuru korostaa, että asiassa ovat vastakkain hyvä ja huono hallinto.
– Kansalaisten on pystyttävä luottamaan suomalaisiin virkamiehiin ja miten yhteisiä rahoja käytetään. Valtiontalouden tarkastusvirasto, joka tarkistaa muiden talouden käyttöä, pitäisi olla esimerkki hyveellisestä toiminnasta. Tämä on mielestäni symbolisesti tärkeää, Kiuru painottaa.
Virkaa ei pysty hoitamaan uskottavalla tavalla
Eduskunnan kansliatoimikunta, jolle puhemiehistö esittää Yli-Viikarin pidättämistä virastaan esitutkinnan ajaksi, kokoontuu huomenna tiistaina kello 12. Puhemies Anu Vehviläinen aikoo pitää sen jälkeen tiedotustilaisuuden kello 14.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra, joka on kansliatoimikunnan jäsen, sanoo yllättyneensä siitä, että puhemiehistö esitti suoralta kädeltä virasta pidättämistä tavattuaan Yli-Viikarin tänään aamupäivällä.
Kopra kertoo lähestyneensä puhemiehistöä sähköpostitse jo viikko sitten ja kysyneensä, pitäisikö Yli-Viikarin virasta pidättämistä harkita. Hän ei saanut mitään vastausta yhteydenottoonsa.
Vielä lauantaiaamuna Vehviläinen ei Iltalehden haastattelussa nähnyt perusteita Yli-Viikarin pidättämiseksi virastaan, mutta puhemiehen mieli muuttui puoleen päivään mennessä, kun hän laittoi tapauksesta tiedotteen julkisuuteen.
– Siellä on varmaan tapahtunut kaikenlaista viikonlopun aikana, Kopra sanoo.
Hän uskoo myös, että Yli-Viikarin tapaamisessa on tullut tänään jotain uutta esille.
Kopran mielestä puhemiehistön esityksen jälkeen näyttää vääjäämättömältä, että kansliatoimikunnan on pidätettävä Yli-Viikari virastaan. Kopra arvioi, että päätös voi korkeintaan siirtyä kansliatoimikunnan seuraavaan kokoukseen tällä viikolla.
– Näyttää peruuttamattomalta tämä asia. Ei tämän jälkeen pysty uskottavalla tavalla tuon tason virkaa hoitamaan, Kopra sanoo.
Kopran mielestä kyse ei ole enää virkarikoksesta, vaan Yli-Viikarin uskottavuudesta ja luottamuksesta.
– Niitä ei enää ole, Kopra toteaa.





