Hallituksen ilmastoneuvotteluista ennustetaan vaikeita. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Tämän takia hallituksen ilmastoneuvotteluista tulee vaikeat

Neuvottelut alkavat ensi viikolla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Hallitusten ilmastopoliittisten tavoitteiden kunnianhimo on koko ajan kiristynyt. Nämä ovat kaikkien aikojen kovimmat tavoitteet, perustelee Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n ilmastoteeman johtava tutkija Marita Laukkanen pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen vaikeaa neuvottelutilannetta.

Suurimpia päästövähennyspäätöksiä vaativat liikenne ja maatalous. Liikenteelle on asetettu tavoitteita, mutta Laukkasen mukaan niiden toteutuminen on hyvin epävarmaa.

– Hallitukselta puuttuvat suuret, konkreettiset päätökset ja arviot päästökehityksestä perustuvat epärealistisiin laskelmiin.

Kaikkein erikoisin on Laukkasen mielestä maatalouden tilanne.

Bensan hintatasosta on tutkijan mukaan liikkeellä virheellisiä tietoja.

– Bensan korkea hinta johtuu keskeisesti raakaöljyn hinnasta, johon Suomen ratkaisuilla ei ole vaikutusta. Tämä hallitus on tehnyt bensaveroon vain indeksikorotuksen, vaikka autoalan lobbarit median jutuissa kerta toisensa jälkeen muuta väittävät, Laukkanen sanoo.

Neuvotteluita vaikeuttaa hänen mukaansa entisestään se, että hallitukselle näinä päivinä saapuvat asiantuntijaselvitykset vahvistanevat sen, että tähän mennessä tehdyt ilmastopäätökset eivät riitä, vaan niitä tarvitaan lisää.

EDIT klo 12.05: Poistettu kappale ”Maatalouden päästöille ei ole tehty juuri mitään. Ei ole edes asetettu päästötavoitteita, joten ei ole mitään mihin tähdätä. Tämä on ollut poliittinen valinta, josta ei ole juuri keskusteltu.” VATT korjasi tiedotettaan ja toisin kuin aikaisemmin todettiin, maatalouden päästövähennystavoitteeksi on asetettu 29 % vuoteen 2035 mennessä.)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)