”Tämä puolue ei hajoa eikä kirjoita nyt muistokirjoitusta”

Katri Kulmuni vetosi työnsä olevan vielä kesken, Annika Saarikko ei luvannut poutasäätä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Keskustan puheenjohtajaehdokkaat ovat pitäneet esittelypuheenvuoronsa ennen puheenjohtajavaalia.

Kansanedustaja, keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen sanoi olevansa hyvinvointivaltion kasvatti. Hän kertoi, ettei hän laman lapsena olisi koulua käynyt, jos kirjoista olisi pitänyt maksaa.

Honkonen sanoi, että hänelle politiikassa tärkeää on vanha arvojärjestys.

– Ensin tulee isänmaan etu, sitten tulee puolueen etu ja muuta etua ei päättäjän tarvitse miettiäkään, Honkonen määritteli.

Honkonen sanoi, että jos hän tulee valituksi keskustan puheenjohtajaksi, hän siirtyy valtioneuvoston jäseneksi ja pääministerin sijaiseksi.

– Jos isänmaan ja puolueen etu niin vaatii, en tule pysymään hallituksessa oman etuni vuoksi, Honkonen kertoi.

Katri Kulmuni: Jos etsitte täydellistä, sitä en ole

Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni kertoi, että eräs elämää nähnyt herra oli sanonut hänelle heinäkuussa: ”Kuules flikka, soot tainnut syödä pienenä aika paljon sisua”.

Nämä sanat olivat painuneet Kulmunin mieleen.

– Vuosi sitten puhuin teille toivosta. Talvi tuntui tuovan syväjään mitä liittyi keskustan kannatukseen, pääministerin eroon, koronaan tai kyyneliin kesäkuun alussa.

Kulmunin mukaan keskustan ja Suomen tarinaan liittyy periksiantamattomuutta juuri silloin, kun muut olisivat jo luovuttaneet. Hän kertoi ihailemastaan opetusministeri Kerttu Saalastista, joka oli perustamassa Oulun yliopistoa.

– Jopa (presidentti Urho) Kekkonen oli kuulemma kutsunut häntä maanvaivaksi, Kulmuni sanoi.

Kulmunin mukaan keskusta on saapunut risteykseen, ja Suomen katseet kohdistuvat nyt keskustaan.

– Moni näkee keskustan mielellään mitäänsanomattomana kynnysmattona. Me emme tähän alistu, Kulmuni sanoi.

Kulmuni totesi, että puoluekokous päättää, millä linjalla keskusta menee eteenpäin.

– Sprintti on takana. Pitkän matkan juoksuhan meillä on menossa. Saanko jatkaa, riippuu teistä.

Kulmuni sanoi, että keskustalaiset ovat toivottavasti oppineet tuntemaan hänet ahkerana, tavallisena keskustalaisena.

– Jos etsitte täydellistä, sitä en ole. Jos etsitte taistelijaa, sen uskallan luvata. Työ on kesken, Kulmuni vetosi.

Annika Saarikko ei lupaa menestyksen pikakaistaa

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) kertoi Lahden puoluekokouksesta vuonna 2010, jossa paikalla oli hänen nyt jo edesmennyt isänsä.

Saarikko sanoi silloin puoluekokouspuheessaan, että keskusta on puu ja hän istuu puussa tyttärien oksilla, mutta päätä ei huimaa.

– Viime vuosina tukka on heilunut tuulessa ja päätäkin on huimannut. Olemme tehneet virheitä, olemme onnistuneetkin, Saarikko sanoi.

Hänen mukaansa keskustaa täytyy uudistaa.

– On kuljettava eteenpäin vaikka vastatuuleen. Keskellä on nyt tilaa, ja se tila pitää ottaa. Vasemmalle tämä puolue on vastavoima, oikealle me emme kumarra, Saarikko linjasi.

Saarikko sanoi kutsuvansa keskustalaisia keskustaliitoksi, johon mahtuu erilaisia virtauksia, jotka eivät pyri sammuttamaan toisiaan. Keskusta on hänen mukaansa yhteinen suoja ihmisille, joilla on sama näky tulevaisuudessa riittävän isoissa asioissa.

– Sitä liittoa pitää johtaa. Siksi tiedän, ei tämä puolue hajoa. Siksi tiedän, että tämä puolue ei kirjoita nyt muistokirjoitusta, vaan uutta johdantoa.

Saarikko sanoi tärkeimmän viestinsä olevan, että jos keskusta luottaa itseensä ja jos keskustalaiset luottavat toisiinsa, voivat suomalaiset luottaa keskustalaisiin.

– En voi luvata poutasäitä. En voi luvata menestyksen pikakaistaa. Sen sijaan lupaan, että puolue ottaa rohkeasti suunnan pysyäkseen keskellä, Saarikko sanoi.

Hän lupasi katsoa keskustalaisia aina kohti silmien tasolta.

– Jos tuen saan, kaikkeni teen, Saarikko sanoi.

Jari Tasanen kehotti pidättäytymään äänestyksestä

Moniammattilainen Jari Tasanen sanoi peräänkuuluttavansa alkiolais-kristillisen arvomaailman palauttamista.

– Puolue on juridisessa kriisissä. Meillä on laittomia valtakirjoja joka kokouksessa ja puoluetoimisto eikä puoluejohto tee asialle mitään, Tasanen sanoi.

Hän suositteli ratkaisuksi suoraan demokratiaan siirtymistä.

– Täälläkin on paljon sellaisia, joilla on ylivanhoja valtakirjoja, jotka ovat laittomia. Kehotan tällaisia ihmisiä pidättäytymään äänestyksestä, ettei tämä puoluekokous kaadu Helsingin käräjäoikeudessa, Tasanen neuvoi.

Ilkka Tiaisen mukaan Suomi on menossa naimisiin ilman avioehtoa

Yrittäjä Ilkka Tiaisen mukaan Suomi on hänen aikansa suurimman haasteen edessä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Uuden sukupolven EU-hanke on ajamassa meidät kohti Euroopan sosialistista liittovaltiota. Suomessa tätä kutsutaan elvytyspaketiksi, Tiainen sanoi.

Elvytyspaketti on Tiaisen mukaan ”räikeä valhe”.

– Olemme menossa naimisiin ilman avioehtoa ja kansan tahtoa, Tiainen vertasi.

Tiaisen mukaan keskustan on annettava vastineensa uuden sukupolven EU-hankkeelle.

– Kansanliikkeemme päättää tänään itsenäisen Suomen kohtalosta. Te päätätte, kunnioitammeko aikaisempien sukupolvien perintöä vai heitämmekö kaiken menemään kiinalaisen viruksen takia, Tiusanen sanoi.

Hänen mielestään liittovaltioon ei mennä ilman kansanäänestystä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)