Tallink Siljan mukaan Suomessa ei ole vaaraa joutua risteilyaluksen karanteeniin. Tallink Siljan toimintaohjeiden mukaan tartunnan saanut henkilö eristettäisiin sen sijaan omaan hyttiinsä ja hänet ohjattaisiin seuraavassa satamassa jatkotutkimuksiin.
– Järkevämpää on lähettää potilas karanteeniin omaan kotiinsa. Laivalla ei voida todeta 100 prosenttisella varmuudella, onko kyseessä koronavirus vai jokin muu. Henkilö eristetään, jos oireet täsmäävät ja henkilöllä on joku kontakti epidemia-alueeseen, Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoo MTV:lle antamassaan haastattelussa.
Mikäli koronavirustartunta vahvistettaisiin laboratoriotutkimuksilla, myös muita matkustajia informoitaisiin asiasta tekstiviestillä. Matkustajia pyydettäisiin tällöin seuraamaan omaa terveydentilaansa matkan jälkeen ja toimimaan paikallisen terveysviranomaisen ohjeiden mukaisesti.
– Pyrkisimme myös selvittämään asiakkaan laivalla olevat lähikontaktit. Heidät todennäköisesti asetettaisiin kotikaranteeniin matkan jälkeen, Nöjd sanoo.
Suomen laivaliikenteen toimijat saavat ohjeistuksensa tartuntojen ehkäisyyn Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL).





