Artikkelit: Puolustusvoimat

Sotilaallisen konfliktin leviämistä Euroopassa ei voi sulkea pois, toteaa puolustusvoimain komentaja.
Kutsuntojen parissa työskennellyt upseeri soittaa hälytyskelloja järjestelmän tilasta.
Kurssille valittavilta ei edellytetä asepalveluksen suorittamista.
Yhtenäinen raideleveys helpottaisi liikkumista ja edesauttaisi huoltovarmuutta.
Yleisö pääsee seuraamaan kadettien marssia perjantaina Helsingin keskustassa.
Maavoimien tutkimuskeskuksen johtajan mukaan koulutus on aloitettu, mutta prosessi on vielä kesken.
Eversti Petteri Kajanmaa muistuttaa, että päätöksistä ei ole vielä tiedotettu.
Baana-harjoitus on Lapin lennostolle syksyn tärkeimpiä tapahtumia.
Tehtävää maanpuolustuksen saralla riittää kansanedustajan mukaan edelleen.
Syksyn paikallispuolustusharjoituksissa poikkeusolojen tehtäväänsä harjoittelee noin 800 reserviläistä.
Europarlamentaarikon mukaan Suomea haluttiin pitää puolustuksellisesti heikkona.
Puolustusvoimille rakennettiin uusia varastoja räjähteille vuosina 2007–2020 sadoilla miljoonilla euroilla.
Hämeenlinnan puolesta puhuisi ainakin naapurissa oleva Parolan panssariprikaati.
Laskuvarjojääkäreiden hyppykoulutuskausi on alkanut.
Ilmavoimat osallistui MM-rallin avajaistilaisuuteen.
Sotilaslentoja tehdään pelotevaikutuksen ja tiedustelutiedon vuoksi.
Kansanedustajan mukaan varsinkin nykyisessä tilanteessa maanpuolustustahto kannattaa säilyttää korkealla.
Yhteiskunnalliset ongelmat heijastuvat myös Puolustusvoimiin.
Saapumiserässä 2/24 aloittaa palveluksensa noin 12 000 uutta alokasta.
Kaakonkulmalla mukana on noin 1700 henkilöä ja 300 ajoneuvoa.
Onnettomuuksia on Pia Kauman mukaan pystyttävä ennaltaehkäisemään tehokkaammin.
Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan tavoitteena on vahvistaa molempien maiden turvallisuutta.
Omaintin tarkoituksena on koota Puolustusvoimien verkkosisällöt ja asiointipalvelut yhteen käyttöliittymään.
Suomen merivoimat valmistautuu lähettämään aluksia Suomen lähialueille.
Puolustusministeri Antti Häkkänen on hyväksynyt JASSM-ohjusten lisähankinnan.
Valtion investoinnit maanpuolustuksen tiloihin ovat nousemassa tänä vuonna arviolta 250 miljoonaan euroon.
Ukrainan laivasto julkaisi kuvia, joissa sotilaat harjoittelevat maihinnousua rannikolle.
Viranomainen löysi puutteita harjoitusten johtamisessa ja suunnittelussa.
Puolustusministerin mukaan julistus tukee Suomen puolustuksen kehittämistä.
Hankinnassa on kyse Suomen valtion keskeisistä turvallisuuseduista.
Paraatin järjestelyistä vastaa tänä vuonna Merivoimat.
Poliisilla on hybriditilanteissa johtovastuu ennen tunnistettavia sotilaallisia tekoja.
Vara-amiraali tapasi Alexander Stubbin sekä tutustui Puolustusvoimien toimintaan.
Puolustusministerin mukaan harjoituksilla vahvistetaan Suomen ja Naton puolustusta.