Suomi tasaa jo tuloeroja eniten maailmassa

Finanssineuvoksen mukaan köyhyys ei poistu verottamalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtiovarainministeriön finanssineuvos Markku Stenborg ei allekirjoita väitteitä siitä, että köyhyydestä päästään eroon veroja kiristämällä. Hän viittaa SDP-taustaisen Kalevi Sorsa -säätiön tiistaina julkaisemaan eriarvoisuusraporttiin.

Sen mukaan taloudellinen eriarvoisuus on kasvanut ja varallisuuserojen kasvu jatkuu. Myös tuloerojen kerrotaan kääntyneen uudelleen kasvuun aivan viime vuosina. Raportti on herättänyt keskustelua tulo- ja varallisuuseroista ja siitä, tulisiko niitä tasata entisestään.

– Suomessa tuloeroja jo tasataan maailman eniten. Köyhyys ei näytä poistuvan verottamalla ja tulonsiirroilla, Stenborg tviittaa.

Hänen mukaansa ”ongelman juuri on jossain muualla kuin veroissa”.

Stenborg on jakanut saatteeksi alla näkyvän Macrobondin tilaston, jossa Suomi komeilee tuloerojen tasaajien kärkipaikalla.

Veronmaksajain keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen moitti aiemmin tiistaina uutisointia aiheesta puutteelliseksi. Lehtinen huomautti tuloerojen säilyneen todellisuudessa käytännössä ennallaan 2000-luvulla (kuva alla).

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)