Turkin Suomen-suurlähettiläs Adnan Başağa on ollut ulkoministeriön kuultavana suomalaisen toimittajan Ayla Albayrakin Turkissa saaman vankeustuomion takia.
Wall Street Journalille työskentelevä Albayrak sai Turkissa tiistaina kahden vuoden ja yhden kuukauden vankeustuomion terroristisen propagandan levittämisestä. Albayrak on tällä hetkellä New Yorkissa. Hänellä on Suomen ja Turkin kaksoiskansalaisuus.
Valtiosihteeri Peter Stenlund ilmaisi Ylen mukaan lähettiläälle Suomen vakavan huolen Albayrakin saamasta kohtelusta ja Turkin sananvapaus- ja ihmisoikeustilanteesta. Viesti oli Stenlundn mukaan varsin selkeä.
– Minusta hän (lähettiläs) ymmärsi, että olemme huolissamme ja lupasi raportoida asiasta Ankaraan, Stenlund kertoi.
Stenlundin mukaan Albayrakin artikkeli edustaa normaalin laadukkaan journalismin periaatteita, ja hän piti outona, että se on voinut olla perusteena tuomiolle. Stenlund muistutti suurlähettilästä sananvapautta koskevista sopimuksista, jotka Turkki on allekirjoittanut.
Stenlund kuitenkin arvioi, että vielä on mahdollista vaikuttaa asiaan.
Presidentti Sauli Niinistö on lähettänyt asiasta kirjeen Turkin presidentille Recep Tayyip Erdoğanille. Presidentin kanslia ei Ylen mukaan kerro Niinistön lähettämän kirjeen sisällöstä.
Suurlähettiläs Başağa totesi Helsingin Sanomille, että tuomio ei ole lopullinen, vaan Albayrak voi valittaa siitä.
Başağa ei kertonut HS:lle, mikä kohta Albayrakin kirjoituksessa oli sellainen, että se oikeuttaisi syytteen terroristisesta propagandasta. Sen sijaan hän korosti, että juttu julkaistiin aikana, jolloin kurdijärjestö PKK yritti vallata Kaakkois-Turkin kurdialueen kaupunkeja. Turkin joukot kävivät sitä vastaan kaupunkisotaa.
EU:n ulkoministerit keskustelevat Turkin tilanteesta
EU:n ulkoasiainneuvosto kokoontuu Luxemburgissa ensi maanantaina 16. lokakuuta. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini (sin.).
Ulkoministerit keskustelevat ministeriön mukaan Turkin tilanteesta keskittyen erityisesti maan oikeusvaltio- ja ihmisoikeustilanteeseen sekä alueelliseen rooliin.
Kokouksen muita aiheita ovat Iranin ydinohjelmasopimus, Pohjois-Korean tilanne ja EU:n ihmisoikeuspolitiikka.
Neuvostossa vahvistetaan EU:n sitoumus ydinohjelmasopimukseen, ja päätetään EU:n Pohjois-Koreaan suunnattujen autonomisten pakotteiden laajentamisesta.





