Sture Fjäder. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Akavan Sture Fjäder voitti äänestyksen luottamuksesta

Kaksi liittoa oli esittänyt puheenjohtajalle epäluottamusta maahanmuuttajien työehtokommenttien vuoksi.

Akavan hallitus äänesti tiistaina pidetyssä kokouksessaan puheenjohtaja Sture Fjäderin luottamuksesta.

15 hallituksen jäsentä äänesti luottamuksen puolesta ja viisi olisi vienyt Fjäderin jatkon liittokokouksen käsittelyyn marraskuussa. Yksi hallituksen jäsenistä äänesti tyhjää.

Sture Fjäder suututti osan jäsenliitoista lausunnoillaan kouluttamattomien maahanmuuttajien työllistymisestä ja palkkauksesta. Kaksi liittoa esitti puheenjohtajalle epäluottamusta.

Agronomiliiton Jyrki Wallinin mukaan jäsenliitoista saatu palaute on ollut ”runsasta ja reipasta”.

– Sture Fjäder sai kritiikkiä siitä, etteivät sanavalinnat olleet oikeita. Lausunnosta on syntynyt väärä mielikuva, ja tätä hän on pahoitellut ja virheellinen lausunto on korjattu. Suurin osa salissa olleista arvosti anteeksipyyntöä suuresti, Wallin sanoi tiedotustilaisuudessa.

Fjäderiä arvostellut Akavan Erityisalojen Salla Luomanmäki painotti, että puheenjohtaja edustaa Akavaa julkisuudessa.

– Uskon, että hän käyttää tämän jälkeen lausunnoissaan laaja-alaista harkintaa, Luomanmäki sanoi.

Suomen Ekonomien Timo Saranpää kuvaili hallituksen kokouksen keskustelua kattavaksi ja avoimeksi. Hänen mukaansa Akavassa tunnustetaan Suomen tarvitsevan työperäistä maahanmuuttoa. Asiaa käsitellään myös marraskuussa pidettävässä liittokokouksessa.

Sture Fjäder kertoi ottaneensa palautteen vastaan ”rakentavasti”.

– Keskustelu oli hyvä ja tulevaisuusorientoitunut, nyt vihdoin pääsemme ratkaisemaan näitä asioita, Fjäder sanoi.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt