Hornet-hävittäjien korvaaminen uusilla hävittäjillä jakaa puolueita. Kuvassa LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Sinuhe Wallinheimo: Vasemmistoliitto ottaa rusinat pullasta

Kansanedustaja sanoo puolueen avaavan hallitusohjelmaa vain hävittäjien kohdalla.

– Vasemmistoliitto haluaa avata hallitusohjelman. Hienoa, sillä meillä on useita ideoita kuinka sitä tulisi muuttaa (hävittäjät eivät siihen kuulu), Sinuhe Wallinheimo twiittaa ironisesti.

Hän viittaa Yle Uutisten juttuun, jossa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kertoo puolueen kannattavan hävittäjähankinnan lykkäämistä. Lykkäyksen lisäksi hävittäjähankinnan kokoluokkaa voidaan puolueen mukaan ”miettiä alaspäin”. Tämä tarkoittaisi, että hävittäjiä voitaisiin hankkia myös vähemmän kuin nykyiset 64 konetta.

Hävittäjähankinnoista on linjattu Sanna Marinin (sd.) hallitusohjelmassa. Kirjauksen mukaan Hornet-kaluston suorituskyky korvataan täysimääräisesti ja hankintasopimus solmitaan vuonna 2021.

Vasemmistoliiton valmius lykätä hävittäjänhankintoja on kerännyt huomiota sosiaalisessa mediassa. Paavo Arhinmäki on kommentoinut asiaa Twitterissä.

– Vasemmistoliitto on johdonmukaisesti kertonut kantanaan, että suhtaudumme kriittisesti hävittäjien määrään ja hintaan, Arhinmäki toteaa.

– Yhtäkkiä tämän sanominen herättää suurta hätää ja hämmennystä Twitterin oikealla laidalla. Miksi näin? Olisiko kansan enemmistön kannalla jotain tekemistä?

Suhtautuminen hävittäjähankintoihin jakaa hallituspuolueiden edustajia. Muun muassa puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) on aiemmin todennut Suomen tarvitsevan uskottavat ilmavoimat myös jatkossa. Hänen mukaansa ”han­ke nyt vain yk­sin­ker­tai­ses­ti tar­vi­taan ja se pi­tää teh­dä”.

Samoilla linjolla on keskustan ryhmäjohtaja Antti Kurvinen, jonka mukaan edes hävittäjien määrästä ei tule tinkiä. Ennen eduskuntavaaleja tehdyssä kyselyssä SDP ja vihreät olivat valmiita joustoihin määrän suhteen.

Sinuhe Wallinheimo ihmettelee, miksi vasemmistoliitto on valmis joustamaan hallitusohjelmasta vain kyseisen hankkeen kohdalla.

– Ilmeisesti vasemmistoliitto haluaa ottaa vain rusinat pullasta ja jättää esim. oppivelvollisuuden pidennyksen sinne?, Wallinheimo kysyy.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt