Simon Elo: Kansalaispalvelus ulotettava miehille ja naisille

Sinisten kansanedustajan mukaan yleinen asevelvollisuus kaipaa uudistamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo kertoo kannattavansa yleisen asevelvollisuuden uudistamista. Siihen pohjautuva kansalaispalvelus voitaisiin ulottaa sekä miehille että naisille.

– Kansalaispalvelus ja yleinen asevelvollisuus eivät ole toistensa vastakohtia, vaan kansalaispalvelusmalli turvaa yleisen asevelvollisuuden tulevaisuuden, Elo sanoo.

Kansalaispalveluksessa jokainen ikäluokka suorittaisi aseellisen tai aseettoman palveluksen. Jokaiselle olisi tarjolla yhteiskunnan kannalta hyödyllinen palvelustehtävä, jossa koulutetaan kriisitilanteisiin.

Elon mukaan miesten ja naisten keskimääräiset fyysiset erot eivät ole mielekäs perustelu kansalaispalvelusta vastaan.

Täyttä vapautusta kansalaispalvelusta ei tulisi saada uskonnollisin tai vakaumuksellisin perustein. Puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) on jo käynnistänyt selvityksen Jehovan todistajien erivapaudesta.

– Toisen maailmansodan aikana esimerkiksi Lotta-järjestöjen tekemä arvokas työ oli aseetonta maanpuolustusta. Perustuslain mukaan isänmaan puolustaminen on jokaisen suomalaisen tehtävä, Elo toteaa.

Elon mukaan yleisen asevelvollisuuden uudistamista voitaisiin käsitellä ensi vuoden hallitusneuvotteluiden yhteydessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)