Tasavallan presidentti Sauli Niinistö keskusteli tänään tiistaina Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa Ukrainan tilanteesta. Presidentin kanslian tiedotteen mukaan keskustelu oli pitkä.
– Presidentit puhuivat jännittyneestä tilanteesta Krimin niemimaalla ja Venäjän ja Ukrainan rajalla. Presidentti Niinistö esitti vakavan huolensa tilanteen kärjistymisestä joukkojen siirtelyn myötä ja toi esiin tarpeen keskusteluille ja toimille jännitteiden vähentämiseksi.
Putin keskusteli aiemmin tiistaina myös Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin kanssa. Putin toi esiin keskustelun sisältöä ja kertoi myös, että hän on aikeissa tavata Bidenin. Tapaamista oli ehdottanut Biden, joka oli myös todennut, että se tulisi järjestää kolmannessa maassa.
Putin tapasi Yhdysvaltain edellisen presidentin Donald Trumpin Helsingissä vuonna 2018.
Helsinki mainitaan myös kanslian tiedotteessa.
– Presidentti Putin kertoi keskustelustaan Yhdysvaltain presidentti Bidenin kanssa ja myös presidenttien suunnitellusta tapaamisesta. Presidentti Niinistö kertoi aloitteestaan 50-vuotiaan Helsingin hengen vahvistamiseksi vuonna 2025, ja siitä käytiin keskustelu myönteisessä hengessä.
Niinistö ja Putin keskustelivat myös oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin vankilaoloista.
Presidentti @Niinisto keskusteli Venäjän presidentti Putinin kanssa https://t.co/zKCqhiswfw
— TPKanslia (@TPKanslia) April 13, 2021
LUE MYÖS:
Joe Biden kertoi Vladimir Putinille, että hän sitoutuu Ukrainan itsenäisyyteen