Verkkouutiset

Satu Hassi: Suomen ei tarvitse liittyä Euroopan ”nuukaporukkaan”

Suuren valiokunnan puheenjohtaja ei näe tarvetta liittyä EU:n elvytysrahastoa vastustavaan blokkiin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Satu Hassi (vihr.) ei näe syytä sille, miksi Suomen pitäisi yhtyä EU:n niin sanotun nuukanelikon kantaan EU:n elvytysrahastossa.

EU-maista Hollanti, Itävalta, Ruotsi ja Tanska jättivät lauantaina vastaehdotuksensa Saksan ja Ranskan kaavailemaan 500 miljardin euron elvytysrahastoon, joka rahoitettaisiin velalla ja EU-budjetin laajentamisella. Maat ovat vastustaneet Saksan ja Ranskan suunnitelmaa pakettiin kuuluvista vastikkeetomista tuista ja vaativat, että avustusten pitäisi olla lainamuotoisia ja niihin pitäisi liittyä esimerkiksi valtiontalouden hoitoon liittyviä ehtoja.

Satu Hassi kertoo suhtautuvansa Saksan ja Ranskan lähtökohtaisesti avoimesti. Hän sanoo, ettei ”näe mitään periaatteellista tarvetta olla Itävallan ja Hollannin kanssa samassa porukassa”.

– Ruotsi ja Tanska ovat lähteneet omille teilleen jo kun päättivät etteivät liity yhteisvaluuttaan. Ymmärrän nuukanelikon linjaa paremmin silloin, kun on kyse EUn normaalista budjetista, Satu Hassi toteaa Verkkouutisille.

– On tärkeää että jokainen maa hoitaa omaa talouttaan vastuullisesti. Nyt on kuitenkin kyse kriisistä, jonka aiheuttaja on virus. Sen aiheuttama pandemia ei johdu yhdenkään EU-maan politiikasta. Myöskään se, mihin maihin virus saapui ensiksi, kun tietoa oli vasta vähän, ei riipu yhdenkään hallituksen toimista.

Hän kertoo sähköpostissaan pitävänsä hyvänä asiana, että Ranska ja Saksa ovat olleet asiassa aloitteellisia.

– Saksan ja Ranskan ehdotus ei välttämättä ole sama kuin lopputulos, mutta valmista ei ikinä saada, ellei kukaan tee ehdotuksia. Itse asiassa Saksa-Ranska -akseli on monta kertaa ennenkin vienyt EU:ta eteenpäin.

Rahastosta erimielisyyttä

Rahaston on arvioitu nostavan Suomen vastuita noin 8,5 miljardilla eurolla. Poliitikot ovat suhtautuneet rahastoon vaihtelevasti.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmaisi sunnuntaina Kultaranta-keskusteluissa suhtautuvansa rahastoon avoimemmin kuin tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka on toivonut paluuta  ”no bail-out”-sääntöön, jossa jokainen EU-maa vastaa omista veloistaan. Keskustasta on tuettu Sauli Niinistön näkemyksiä.

Satu Hassin mukaan on selvää, että Suomen vastuut kasvavat, mikäli elvytysrahasto perustetaan.

– Jos tukimuodoksi valitaan EU-maiden yhteisesti takaama laina, silloin tietysti jokaisen maan takausvastuu nousee, hän toteaa.

Elvytysrahasto saattaa olla ristiriidassa EU:n perussopimuksen kanssa. Ruotsissa valtiovarainministeri Magdalena Andersson (s.) on esittänyt huolensa menettelystä, jonka mukaan EU-komissio ottaa lainaa markkinoilta ja antaa sitä eteenpäin kriisistä kärsiville jäsenmaille. Hänen mielestään se olisi EU-budjetin alijäämärahoitusta.

Satu Hassi kertoo suhtautuvansa avoimesti myös työelämäprofessori Vesa Vihriälän ja eurooppaoikeuden professori Päivi Leino-Sandbergin ehdotukseen rahaston vapaaehtoisuudesta. Tärkeintä hänen mukaansa olisi, että ”EU-maat auttavat toinen toisiaan selviytymään koronaviruksen aiheuttamasta kriisistä”

– Mielestäni tämä (kriisi) jos mikään on tilanne, jollaisessa yhteiset toimet ja keskinäinen apu ovat perusteltuja. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, että pidetään yllä kannusteita vastuulliseen taloudenpitoon, Hassi sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)