X
SULJE MAINOS
Pääministeri Sanna Marin. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Sanna Marin: Sanon nyt suoraan

Pääministeri vaatii, että hallitus peruu kulttuuriin kohdistamansa leikkaukset.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) ilmoittaa pääministeripuolueen haluavan, että kulttuuriin kohdistetut leikkaukset perustaan.

– Sanon nyt suoraan. SDP haluaa, että kulttuurileikkaukset perutaan, Sanna Marin kirjoittaa Twitterissä.

Marinin mukaan myös muiden järjestöjen ja edunsaajien tilanteeseen on haettava ratkaisua.

Eilen keskiviikkona Marin ei suostunut kommentoimaan kulttuurileikkauksia toimittajille eduskunnassa.

SDP:n tuoreet kannanotot ovat herättäneet laajalti ihmetystä. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) kertoi eilen, että ainoastaan vasemmistoliitto vastusti osittain kulttuurileikkauksia, kun hän esitteli kohdennetut leikkauslistat muiden hallituspuolueiden edustajille 23. syyskuuta. Kurvinen muutti esitystään siltä osin.

Hallitus päätti keväällä kehysriihessään, että rahapelitoiminnan tuottojen vähenemistä kompensoidaan ensi vuonna 330 miljoonalla eurolla. Se tarkoittaisi sitä, että edunsaajien valtionrahoitus vähenee 43 miljoonaa euroa ensi vuonna.

Vasemmistoliitto ryhtyi vaatimaan kulttuuriin kohdistuvien leikkausten perumista kokonaan sen jälkeen, kun hallitus päätti, että poliisi saa sittenkin vaatimansa lisärahoituksen.

LUE MYÖS:

Antti Kurvinen: Vain vasemmistoliitto vastusti osin kulttuurileikkauksia
Keskustaedustaja oudoksuu pääministeriä: Velaksi elämisestä tulee pysyvä tila

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt