Verkkouutiset

Joonas Könttä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Keskustaedustaja oudoksuu pääministeriä: Velaksi elämisestä tulee pysyvä tila

Joonas Köntän mukaan päätösten laajamittaisesta perumisesta ei voi tulla maan tapa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustajan Joonas Köntän (kesk.) mukaan nyt mitataan, kestääkö Suomen asioista vastuullisten takamus merivettä.

– En väheksy kulttuurialan ahdinkoa enkä Veikkauksen tulojen pienenemisestä johtuvien säästöjen vaikutusta. Helpotusta tilanteeseen on perusteltua hakea tavalla tai toisella. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) on joka tapauksessa toiminut suoraselkäisesti ja linjakkaasti.

– Ei voi kuitenkaan olla niin, että maan tapa tästä eteenpäin laajamittaisesti on: ensin päätetään, sitten perutaan. Sellainen ”päätöksenteko” on periaatteellisesti kestämätöntä ja uskottavuutta rapauttavaa, eikä se tee oikeutta maan taloudelliselle tilanteelle ja siitä selviytymiselle.

Könttä muistuttaa, että hallituksella on ensi vuonna edessä 370 miljoonan euron säästöistä päättäminen.

– Nämä yhdessä sovitut säästöt pitää myös yhdessä tehdä, vaikka talouspolitiikan päälinja aivan oikein onkin kasvupolitiikka ja työllisyyden parantaminen. Uskon jokainen talouden päälle ymmärtävän myös tiedostavan, että tällaisen velanoton jälkeen talouden tasapainotusta pitää jatkaa myös tulevina vuosina. Koviltakaan rätingeiltä tuskin pystytään kokonaan välttymään, hän sanoo.

Könttä oudoksuu, että SDP:n puheenjohtaja, pääministeri Sanna Marin nimenomaan tässä saranavaiheessa esittää ”kehysmenettelyn uudistamista”.

– Sehän tarkoittaisi suomeksi sanottuna sitä, että velaksi elämisestä tulee enemmän tai vähemmän pysyvä asioiden tila ja että investoinnitkin tehtäisiin velaksi. Olen samaa mieltä siitä, että Suomi tarvitsee investointeja, mutta investoinnit tekevät yritykset. Valtion tehtävä on huolehtia yritysten toimintaedellytyksistä – ja laittaa taloutensa kuntoon.

– Valtiontaloudessa palataan ja pitää palata kehyksiin yhdessä sovitun mukaisesti. Ja kehyksistä tulee tästä eteenpäin pitää kiinni. Korona-aikana tehty, perusteltu poikkeus jääköön juuri siksi: poikkeukseksi, Könttä toteaa.

LUE MYÖS:
Sanna Marin: Sanon nyt suoraan

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)