– Olen todella tyytyväinen, että kielikokeilusta annettiin vihdoin esitys. Me sinisissä vaikuttavat ministerit ja kansanedustajat olemme tehneet paljon työtä tämän historiallisen kokeilun toteuttamiseksi, iloitsee Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin.).
Hänen mukaansa varsinkin Itä-Suomesta ja Lapista on tullut runsaasti viestiä vapaan kielivalinnan tärkeydestä. Matkailupaikkakunnilla kielikokeilua odotetaan innolla.
– Elinkeinoelämä pitää kokeilua tärkeänä. Suomessa on pulaa kielitaitoisesta työvoimasta monella alalla. Ruotsi ja englanti eivät riitä. Seurataan, pystytäänkö suomalaisten kielitaitoa monipuolistamaan kielikokeilun avulla. Itse uskon tähän, vaikka olisinkin ottanut vielä suuremman otannan kokeiluun mukaan, Terho sanoo.
Hallituksessa on sovittu, että 2200 nuorta saa valita itse, mitkä kaksi vierasta kieltä he valitsevat koulussa. Kokeiluun osallistuvat koululaiset vapautetaan ruotsin opiskelusta myös lukiossa tai ammatillisissa opinnoissa. Kunnat hakevat osallistumislupaa kokeiluun.
– Kokeilu alkaa vielä tämän hallituskauden aikana, Terho lupaa.





