Ruotsissa 1960-luvulla syntyneelle koronatartunnan saaneelle miehelle on tehty keuhkonsiirto Göteborgissa Sahlgrenskan yliopistollisessa sairaalassa, kertoo Dagens Nyheter. Aiemmin täysin terve mies joutui toukokuussa tehohoitoon covid-tartunnan vuoksi Tukholmassa.
Ennen siirtoleikkausta häntä hoidettiin 140 päivää Ecmo-koneessa, jolla happeutetaan keuhkoja ulkoisesti vaikeassa hengitysvajauksessa. Ecmo-hoidosta huolimatta potilaan keuhkot eivät parantuneet.
Siirtoleikkaus tehtiin 24. syyskuuta, ja potilas on leikkauksen tehneen kirurgi Göran Dellgrenin mukaan reilun kuukauden kuntoutuksen jälkeen päässyt liikkeelle omilla jaloillaan.
Dellgren toteaa, ettei siirtoleikkauksista tule valtavirran hoitomuotoa, koska iäkkäille ja hauraille potilaille hoitoa ei voida antaa. Koska nyt leikkaukseen päätynyt potilas oli aiemmin terve ja tarpeeksi nuori, leikkaus voitiin hänelle tehdä.
Dellgren arvioi, että maailmalla on tehty kymmenisen keuhkojensiirtoleikkausta covid-potilaille. Sahlgrenskassa tehdään vuosittain 40−50 keuhkojensiirtoa vainajilta saatujen lahjoitettujen keuhkojen avulla.