Verkkouutiset

”Ruotsin kieltä osaamattomallekin saa maksaa pienempää palkkaa”

Osmo Soininvaaran mukaan 'on vähän jeesustelua, että suomen kieltä osaamattoman maahanmuuttajan palkka ei saa olla pienempi'.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vihreiden konkaripoliitikko Osmo Soininvaara ”purkaa blogissaan epätoivoaan työmarkkinoiden huonosta toiminnasta ja työttömyydestä”. Yksi työmarkkinoilla puututtavista asioista Soininvaaran mukaan on maahanmuuttajien työllistäminen, joka hänen mukaansa on monitahoinen asia.

− On kai selvää, että olematon suomen kielen taito on haitta työelämässä. Jos tätä ei voi kompensoida mitenkään – esimerkiksi palkalla – maahanmuuttajan on vaikea päästä töihin, Osmo Soininvaara kirjoittaa.

− Kun kielletään maahanmuuttajaa myymästä työtään kantasuomalaista halvemmalla, kumpia siinä suojellaan, maahanmuuttajia vai kantasuomalaisia? Hän lisää.

Keskustelussa ei hänen mukaansa ole esitetty mitään ratkaisua siihen, miten humanitaarisin perustein maahan tulleet voisivat päästä töihin.

− Persuhenkisesti julistettiin, että menkööt ensin koulunpenkille opiskelemaan suomea ja palatkoon työn hakuun vasta, kun puhuvat kieltä sujuvasti. Ei suoraan sanoakseni kuulosta kovin suvaitsevaiselta. Sitä paitsi kielitaito karttuu paremmin töissä kuin kotona löhötessä.

Soininvaaran mielestä on ”vähän jeesustelua on sanoa, ettei kielitaidon puuttuminen voi olla peruste maksaa alempaa palkkaa”.

− Kuitenkin ihan virallisesti ruotsin kielen osaamattomuus on peruste maksaa huonompaa palkkaa. (kts. kielilisä). Nuoria kuitenkin saa ottaa töihin harjoittelijapalkoilla, hän sanoo.

Enemmän irtisanomisia ja irtisanoutumisia

Keskustelu pienyritysten irtisanomislaista oli Soininvaaran mielestä yhtä masentavaa.

− Vastaanpanijoita ei tuntunut kiinnostavan alkuperäinen ongelma, jonka mukaan pienyritykset välttelevät työntekijöiden palkkaamista pelätessään virherekrytoinnin kalliita kustannuksia tai heidät pakotetaan rekrytoinneissaan hyvin valikoiviksi (=syrjiviksi).

Hyvää kompromissia ei Soininvaaran mukaan edes yritetty etsiä. Hänen mielestään olisi hyvä, jos ”meillä huonoksi osoittautuneita työsuhteita purettaisiin herkemmin eli että olisi enemmän irtisanomisia ja irtisanoutumisia ja vastaavasti työttömyysjaksot olisivat lyhyempiä – siis vähän niin kuin Tanskassa”.

− Jos henkilö havaitaan olevan varsin soveltumaton työhönsä, olisi hyvä, että hän vaihtaisi johonkin toiseen työhön ja joku toinen tulisi tekemään hänen työtään.

Laki ei Soininvaaran mukaan suosi tämän kaltaista työpaikan vaihtamista.

− Tapahtuu se kumman aloitteesta hyvänsä, irtisanomisena tai irtisanoutumisena, seurauksena on pitkä karenssi. Tämä jäykistää työmarkkinoita. Ei hyvä. Ei ihme, että helpompaa irtisanomista pelätään. Koko karenssipolitiikan käytäntöjä pitäisi pohtia – tietysti osana isompaa muutosta.

Jäykkyyttä lisäisi Soininvaaran mukaan myös SAK:n tuore esitys, jonka mukaan pidempään töissä olleita tulisi suosia irtisanomistilanteissa. SAK:ta on syytetty ikärasismista.

− 25-vuotiaalla ei kuitenkaan voi olla takanaan 30 vuoden työsuhdetta, joten iästä siinä on kysymys. Esityksen sitominen iän sijasta työsuhteen pituuteen tekee siitä vain entistä haitallisemman. Ei pidä vaihtaa työpaikkaa! Lisää haitallisia jäykkyyksiä!

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)