Risto Siilasmaa: Kaiken tämän jälkeenkään emme pakota karanteeniin

Yritysjohtaja on huolissaan samojen ongelmien toistumisesta pandemian torjunnassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirusepidemia on jatkunut puolitoista vuotta, eikä järjestelmä siltikään ole kunnossa, sanoo F-Securen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa.

Hän on jakanut viestintäpalvelu Twitterissä Iltalehden uutisen 20-vuotiaasta miehestä, joka lähti juhlimaan Himoksen massafestivaaleihin suoraan palattuaan Pietarista. Osa jalkapallon EM-kisaotteluista pidettiin Pietarissa, ja peliä katsomaan menneillä suomalaisilla kisaturisteilla on tähän mennessä todettu jo 120 positiivista tartuntaa.

20-vuotias suomalaismies kertoo Iltalehdelle ajatelleensa, että yksi testaus Suomeen tullessa riittää. Hän sanoo, ettei rajalla kerrottu ohjeistuksesta, jonka mukaan seuraava testi tulisi ottaa 72 tunnin sisällä Suomeen paluusta ja että matkustajilta edellytetään kahden viikon karanteenia.

– Pandemiaa on jatkunut 18 kuukautta ja kaiken tämän jälkeenkään järjestelmämme ei a) estä matkustamasta Pietariin, b) järjestä testejä matkalta palaaville, c) ohjeista palaavia kunnolla tai d) pakota karanteeniin, Risto Siilasmaa ihmettelee Twitterissä.

Vuosina 2012-2020 Nokian hallituksen puheenjohtajana toimineen Siilasmaa kertoo olevansa huolissaan siitä, ”kuinka meitä vaivaavat pitkälti samat ongelmat kunkin aallon aikana”.

– Kun seuraava pandemia tulee, taidamme lähteä taas opettelemaan asioita alusta. Onko näin pakko olla? Voisimmeko perustaa ”totuuskomission”, joka keräisi yhteen opit ja koostaisi ehdotukset?, Siilasmaa kysyy.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)