Ruotsin poliisi on havainnut, että rikolliset käyttävät toiminnassaan hyväksi uutta tekniikkaa. Göteborgin poliisi on huomannut, että heidän työtään seurataan kuvauslennokkien avulla.
− Ilmassa on nähty droneja, jotka lentävät suurissa ympyröissä, jotka pienenevät ja pienenevät, kunnes ne löytävät meidät. Näin voi käydä, kun olemme metsässä tai vaikka ajamme moottoripyörällä. Löydettyään meidät dronet seuraavat meitä kunnes poistumme alueelta, Göteborgin poliisin edustaja kertoo SVT:lle.
Hän sanoo olevansa varma, että rikolliset haluavat seurata juuri poliiseja.
− Kun he ovat löytäneet meidät, he jäävät siihen roikkumaan. On aivan selvää, että meitä he tarkkailevat.
Poliisilla on kertomansa mukaan todisteita siitä, että kuvausdronet ovat olleet nimenomaan rikollisten käytössä.
− Kerran yksi drone paiskautui maahan pienen matkan päässä meistä. Paikalle saapui nopeasti henkilöitä moottoripyörillä, ja he kävivät hakemassa pudonneen lennokin. Näimme, että he olivat meille tuttuja rikollisverkoston jäseniä.
Useat poliisit ovat Göteborgin poliisin edustajan mukaan raportoineet heitä seuraavista lennokeista. Hänen mukaansa lennokkiseuranta vaikuttaa erittäin kielteisesti poliisin työhön.
− He ottavat tilaa enemmän ja enemmän. Meidän on löydettävä ratkaisu tähän ongelmaan.