Ranska lisää puolustusmenojaan vuoden 2019 budjetissa viidellä prosentilla eli 1,7 miljardilla eurolla. Sotilasmenoihin käytetään yhteensä 35,9 miljardia euroa eli 1,82 prosenttia maan bruttokansantuotteesta.
Ranskan puolustusministeriön mukaan asevoimien rahoitusta on tarkoitus nostaa Naton vaatimaan kahteen prosenttiin BKT:stä vuoteen 2025 mennessä.
– Kyseessä on suuri rahallinen panostus, jota presidentti [Emmanuel Macron] on toivonut, ministeriö kertoi Defense Newsin mukaan.
Puolustusmenoista 850 miljoonaa ohjataan Ranskan ulkopuolisiin sotilasoperaatioihin. Vuonna 2020 kyseinen summa nousee jo noin 1,1 miljardiin euroon.
Taustalla on budjettitekninen muutos, sillä operaatioiden rahoitus oli aiemmin osittain myös muiden ministeriöiden vastuulla.
Ranskan laivasto aloittaa ensi vuonna hankintaprosessit muun muassa yhdelle uudelle Barracuda-luokan ydinsukellusveneelle ja kolmelle tankkerille. Laivat ostetaan yhdessä Italian kanssa.
Ilmavoimille on tiedossa kymmenen uutta Mirage 2000D -hävittäjää, kymmeniä Meteor-ilmamaaliohjuksia ja kuusi Reaper-lennokkia.
Asevoimien tutkimus- ja kehitystoimintaan käytetään ensi vuonna 758 miljoonaa euroa.





