Verkkouutiset

Rankka syytös eduskunnassa: Vähintään kymmenen äänesti juovuksissa

Kansanedustajan mukaan hän voi näyttää aika tuiterissa olleiden nimiä, mutta ei näytä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko syytti käydyssä eduskunnan alkoholikeskustelussa edustajakollegoitaan rankasti. Verkkouutiset kertoi aiemmin, että Niikko sanoi alkoholilain yksityiskohdista päätetyn eduskunnassa perjantaina ”enemmän ja vähemmän päissään”.

Maanantai-illan keskustelussa Mika Niikko esitti tarkempiakin syytöksiä. Ennen niitä oli muun muassa Niikon puolueen ryhmäjohtaja Leena Meri todennut hänen ensimmäisen puheenvuoronsa vuoksi, että ”minun täytyy nyt kyllä edustaja Niikolle sanoa, että ei täällä salissa varmaan kuitenkaan päihtyneenä oltu, ihan vain sen takia, ettei kuulijoille nyt jäänyt semmoinen vaikutelma. Itse en ainakaan ole nauttinut täällä eduskunnassa pisaraakaan mitään muuta kuin limonadia ja kahvia tuolla kahviossa, jotta pitkät päivät jaksaa olla täällä”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Kokoomuksen Timo Heinonen jatkoi Niikon puheenvuoron, ”jossa hän syytti suurin piirtein koko eduskuntaa juovuksissaan työn tekemisestä”, olleen ”aika erikoinen”.

– Se on aika kova syytös. Olisitte puhunut vain omasta kunnostanne ja antanut muiden puhua omasta kunnostaan. Itse en ole tilkan tilkkaa nauttinut, kun tätä tärkeää kansan antamaa tehtävää olen hoitanut. Kertokaa nimet sitten, jos teillä on tieto, että jotkut humalassa töitään tekevät, Timo Heinonen kehotti.

Mika Niikko ilmoittikin heti perään Heinoselle, että ”käydään tämä keskustelu nyt tässä loppuun saman tien”.

– En ole sanonut yhtään henkilöä nimeltä enkä tule sanomaan, ketkä täällä päissään toimivat, mutta otetaan nyt tämä yleinen asia esille, Mika Niikko aloitti.

Hän muistutti ensin, että torstaina oli äänestetty kello 20:38 pöydällepanosta ja samaan aikaan lukuisilla eduskuntaryhmillä oli pikkujoulut.

– Täällä oli äänestämässä 129 henkilöä, 70 oli poissa. Voin heti, Heinonen, sinulle näyttää kymmenen nimeä tästä (ilmeisesti äänestyslistasta, toim. huom.) vähintään, jotka olivat aika tuiterissa täällä, elikkä turha minulle tulla puhumaan, että täällä minä puhun pötyjä, Mika Niikko sanoi.

– Me tiedämme itse kukin sen, että pelkästään ne uutiset, mitä lehdessä oli perussuomalaisista henkilöistä, jotka olivat täällä päissään, eivät olleet koko uutinen. Kyllä siellä jäivät muitten puolueitten edustajat mainitsematta ihan tyystin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)