PS:n Ville Tavio vaatii perustuslakiin lisäystä Suomen kansalaisen oikeuksista

Perustuslain perusoikeudet on määritetty kansanedustajan mukaan liian löyhästi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) pitää erikoisena, että hyvinvointivaltio tarjoaa kansalaisetuudet myös ulkomaalaisille globalisaation ja massamaahanmuuton aikakaudella. Hänen mukaansa taustalla on jo vuonna 1993 tehty lakiesitys, voimaan uusittu perustuslaki tuli vuonna 2000.

– Kyseisessä hallituksen esityksessä HE 309/1993 ehdotettiin perusoikeussäännösten kokonaisuudistusta siten, että säännöstön henkilöllistä soveltamisalaa laajennetaan ja perustuslain suojan piiriin lisätään useita uusia perusoikeuksia, Tavio sanoo blogikirjoituksessaan.

Hänen mukaansa tässä Esko Ahon (kesk.) hallituksen esityksessä mainitaan, että ”Suomi on liittyessään useisiin Yhdistyneiden kansakuntien, Euroopan neuvoston ja Kansainvälisen työjärjestön sopimuksiin sitoutunut ylläpitämään ja kehittämään sosiaaliturvaa. Tässä suhteessa ovat merkittäviä taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 9–12 artiklat ja Euroopan sosiaalisen peruskirjan 7, 8, 11–17 ja 19 artiklat sekä jälkimmäisen sopimuksen lisäpöytäkirjan 4 artikla.”

Tavion mukaan pykälät suunniteltiin vastaamaan kansainvälisiä sopimusvelvotteita. Hänen mielestään suunnittelussa tapahtui kuitenkin valuvirhe ja Suomi meni aivan liian pitkälle.

– Suomen perustuslain muotoilu on tältä osin liian löyhä. Seuraukset näemme nyt 2010-luvulla. Hyvä esimerkki on viime vuodelta, jolloin perustuslakivaliokunta päätti, että työttömän maahanmuuttajan kotoutumistuen pienikin alentaminen olisi vastoin perustuslakia, jos se kohtelisi eri tavalla työtöntä maahanmuuttajaa ja työtöntä Suomen kansalaista. Tämä on absurdia.

Perustuslakia tulisi hänen mukaansa muuttaa niin, että se kuvastaisi Suomen valtion perimmäistä tarkoitusta.

– Perustuslakiin pitää lisätä kirjaus, että Suomen valtion tehtävä on ensisijaisesti jokaisen Suomen kansalaisen oikeuksien turvaaminen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)