Puolan hävittäjät hälytettiin ilmaan

Venäjä iski drooneilla ja ohjuksilla Kiovaan yön aikana.
27. joulukuuta 2025 otetussa kuvassa Ukrainan ilmatorjunta torjuu drooneja Venäjän ilmaiskun aikana Kiovassa. AFP / LEHTIKUVA / SERGEI SUPINSKY
27. joulukuuta 2025 otetussa kuvassa Ukrainan ilmatorjunta torjuu drooneja Venäjän ilmaiskun aikana Kiovassa. AFP / LEHTIKUVA / SERGEI SUPINSKY

Puolan hävittäjiä hälytettiin ilmaan maan Ukrainan vastaiselle rajalle sen jälkeen, kun Ukrainan pääkaupunki Kiova joutui venäläisten ohjusten ja droonien iskujen kohteeksi yön aikana. Asiasta kertoi BBC.

Puolan asevoimien mukaan kyseessä oli ”ennaltaehkäisevä” toimi maan ilmatilan turvaamiseksi. Niiden mukaan ”tarkoituksena oli turvata ja suojella ilmatilaa, erityisesti uhanalaisten alueiden lähellä olevilla alueilla”.

Myöhemmin lauantaiaamuna Puolasta kerrottiin, ettei maan ilmatilaa ollut loukattu.

Ainakin yksi ihminen kuoli ja 28 muuta loukkaantui Kiovassa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan Venäjä iski yön aikana yli 500 droonilla ja 40 ohjuksella kaupunkiin. Iskut kohdistuivat energia- ja siviili-infrastruktuuriin.

Ukraina iski yön aikana Venäjällä yli 200 droonin voimin ja osui ainakin kolmeen kriittiseen kohteeseen.
Saksan maavoimien komentaja varoittaa, että Venäjä voi myös testata Nato-maiden puolustusta jo ennen vuotta 2029.
Hyökkäykset rapauttavat Kremlin öljytuloja ja sotateollisuutta.
Mainos