Professori: Vaara ei ole ohi – ”ihmiset käyttäytyvät epäviisaasti”

Ruotsissa raportoitiin pelkästään keskiviikkona 48 uutta koronakuolemaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vaikka Ruotsin tautitilanteessa on nähtävissä helpottumisen merkkejä, ei vaara ole länsinaapurissa vielä ohi. Näin toteaa professori Fredrik Elgh Aftonbladetille. Elgh on Uumajan yliopiston virologian professori.

Koronapotilaiden määrä on vähentynyt Ruotsissa huomattavasti ja nopeasti. Maanantaina Ruotsin sairaaloissa hoidettiin 1424 koronapotilasta, kun lukema vielä viikkoa aikaisemmin oli 1753. Professori Elgh pitää kehitystä kiistatta myönteisenä, mutta muistuttaa, että tauti leviää Ruotsissa vielä laajalti.

Pelkästään keskiviikkona Ruotsissa raportoitiin 48 uutta koronan aiheuttamaa kuolemaa. Yhteensä virukseen on Ruotsissa sairastunut yli miljoona ihmistä, käy ilmi maan kansanterveysviraston tilastoista. Virus on vaatinut Ruotsissa 14 349 kuolonuhria.

Potilasmäärien vähenemisen syynä ovat Elghin mukaan ennen kaikkea rokotusten etenemiset.

– Minun on vaikea uskoa, että ihmiset käyttäytyisivät nyt viisaammin, nähdäkseni asia on pikemminkin päinvastoin. Monet vaikuttavat turhautuneilta pandemiaan ja käyttäytyvät siksi epäviisaasti.

Vielä ei siis ole aika rentoutua, Elgh painottaa. Tauti leviää Ruotsissa yhä eniten Euroopassa, eikä vaara ole ohi, hän toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)